Lux Gratiae sytyttää Naantalin syksyn valotaiteella, elämyksillä ja musiikilla jo 15. kerran

Uutiset
Naantalin valotaidefestivaali Lux Gratiae 22.-25.10.2026 tuo esiin valotaideteosten lisäksi myös runsaasti muita kulttuurielämyksiä eri puolilla kaupunkia. Valot syttyvät avajaistapahtumassa perjantaina 23.10.2026 klo 20.
Lux Gratiae 22.-25.10.2026 Valoa, musiikkia ja elämyksiä Naantalissa

Lokakuun lopussa järjestettävä Lux Gratiae kutsuu jälleen yleisön kokemaan valon, taiteen ja kulttuurin elämyksiä eri puolilla Naantalia. Tänä vuonna tapahtuma järjestetään jo 15. kerran 22.–25.10. Nelipäiväinen kokonaisuus tarjoaa valotaidetta, kulttuuria, liikuntaa, historiaa sekä koko perheen yhteisiä syyselämyksiä.

Tapahtuman keskiössä ovat Kirkkopuistoon rakentuvat valo- ja ääni-installatiot, joissa nähdään sekä kotimaisten että kansainvälisten taiteilijoiden teoksia. Lisäksi valoteokset näkyvät vahvasti Puistotiellä, jonne rakentuu naantalilaisten nuorten toteuttama valotaidereitti. Teosten tekemiseen on osallistunut oppilaita useista kaupungin kouluista sekä Naantalin opiston kuvataidekoulusta. Lisäksi Naantalin Purjehdusseuran junioripurjehtijat vievät purjeveneillään valoa pimenevälle merelle Nunnalahden edustalla.

Lux Gratiae rakentuu valotaidetta laajemmaksi kulttuuriviikonlopuksi. Ohjelmassa yhdistyvät monitaiteellinen, musiikin, tarinat ja tanssin yhdistävä konsertti ja kirjallisuudesta ammentava näyttämöllinen kokonaisuus, luontoelämykset ja liikunta pyhiinvaellusreitillä sekä paikallishistoriaa ja runoutta esiin tuovat tapahtumat.

Ohjelma tarjoaa sisältöjä niin lapsiperheille, kulttuurin ystäville kuin aktiivisille ulkoilijoillekin

Torstaina 22.10. järjestettäville koko perheen Hämärähommia-taskulamppuvaelluksille voi lähteä joko Villan tilalta Luonnonmaalta tai Rymättylän koulun pihalta. Vähän pidempää vaellusta kaipaavat voivat lähteä lauantaiaamuna 24.10. pyhiinvaellusreittiä seuraavalle Jaakobin kävelylle, joka starttaa Naantalin kirkolta ja päättyy Rymättylän kirkolle.

Valotaidefestivaali avataan perjantai-iltana 23.10. Naantalin torilla ja Tullikadulla klo 20. Valokulkue johdattaa yleisön Puistotietä pitkin Kirkkopuistoon, jossa valo- ja ääni-installaatiot ovat nähtävillä ja kuultavissa koko viikonlopun ajan pimeän tullen. Taiteilijat ovat Taito Otani (Japani), Antti Puumalainen, Salla Salin, Veera-Maija Murtola ja Janne Ahola. Naantalilaiset nuoret ovat puolestaan tekemillään teoksilla luoneet Puistotielle maagista valotunnelmaa, joka johdattaa kulkijan kohti Kirkkopuistoa.

Lauantai on taide-elämyksiä tulvillaan. Naantalin kirkossa kuullaan klo 16 musiikin, tanssin ja tarinoiden kiehtova kokonaisuus "Ajan toinen nimi on muutos". Eija Ahvo lausuu Shakespearen otteita Kuningas Henrik VI monologista sekä suomalaisten kirjailijoiden tarinallisia tekstejä. Musiikki soljuu barokista Piazollan eteläamerikkalaisiin tunnelmiin. Samana iltana klo 19 Naantalin seurakuntakeskuksessa "Ilta Rivieralla Olavi Paavolaisen kanssa" vie katsojat Välimeren lämpöön yhdistäen runoutta, musiikkia, draamaa ja kulttuurihistoriaa. Esityksessä yleisö pääsee kokemaan kirjailija Olavi Paavolaisen (Joel Mäkinen) lennokkaat kirjeet ja hurmioituneet runot, joita elävöittävät draamalliset tarinat ja lumoava ranskalainen musiikki. Kertojana on kirjailija Anna Kortelainen.

Paikallista rakennushistoriaa tuo tutuksi Naantalin vanhalla Raatihuoneella avattu näyttely "Raatihuoneen henki", joka juhlistaa rakennuksen 150-vuotista olemassaoloa. Naantalin taidehuoneella puolestaan avautuu lauantaina Valon huone, jossa voi pysähtyä valon ja runon äärelle lukemalla ja kuuntelemalla kirjoittajaryhmä Sulkakynien tekstejä omaan tahtiin. Sunnuntaina 25.10. on mahdollista kuulla naantalilaista henkilöhistoriaa opastetulla hautausmaakävelyllä, jonka vetää Naantali-opas Mirja Kujala.   

Tapahtumien tarkemmat osallistumistiedot ovat Lux Gratiaen kotisivulla naantali.fi/luxgratiae. 

Tapahtuman toteuttaa laaja paikallisten toimijoiden verkosto, johon kuuluvat Naantalin kaupungin kulttuuri- ja liikuntapalveluiden lisäksi Naantalin Musiikkijuhlat, Naantalin Kirjajuhlat, Naantalin ja Rymättylän seurakunnat ja paikalliset yhdistystoimijat. Valoteokset tuottaa Reflektor ry ja yhteistyössä on mukana Naantalin Energia Oy.

Kulttuurisuunnittelija
Organisaatio
Sivistyspalvelut
Puhelinnumero
02 4345 339
Matkapuhelinnumero
044 733 4566
Sähköposti
etunimi.sukunimi@naantali.fi
Address

Sivistyspalvelut, hallinto, Tullikatu 11

Päivitetty viimeksi
12.10.2026 14:08