Ideoita ja elämyksiä

Opiston opiskelijat tuovat kursseille mukanaan valtavat määrät luovuutta, kekseliäisyyttä, tietoa ja taitoa. Aina silloin tällöin opiskelijoiden ajatuksista lähtee liikkeelle ainutlaatuisia asioita.

Opiskelijoilla on ihan mahtavia ideoita, joita voidaan hyödyntää opetuksessa. Eräs ranskanryhmäläiseni keksi pari vuotta sitten, että hän voisi kääntää omia laulujaan suomesta ranskaksi. Työstimme sanoituksia yhdessä ryhmän kanssa, ja opiskelija esitti kappaleet järjestämässämme konsertissa. Opiskelijoille jaettiin sanat, ja he saivat laulaa mukana, Naantalin opiston ranskan ja italian opettaja Sanna Lehtonen kertoo.

Korona muutti opiskelua myös opistossa. Teimme ison digiloikan siirtämällä kielten opetuksen verkkoon jo ensimmäisenä koronakeväänä. Toimivat reaaliaikaiset etäyhteydet ovat tuoneet natiivivieraita eri puolilta maailma kielten oppitunneille rikastuttaen perinteistä luokkahuoneopetusta. Myös opiskelijat ovat voineet osallistua opetukseen kotisohvan lisäksi lomamatkoiltaan rehtori Erja Launiala kertoo.

Naantalin opisto toimii aktiivisesti Ilo Oppia -kansalaisopistoverkostossa, jossa  mm. kehittämishankkeiden kautta on kehitetty opistoja jo vuosien ajan. Syksyllä 2025 aloitamme tutustumisen tekoälyyn ja sen hyödyntämiseen opistotoiminnassa Opetushallituksen rahoittamassa Älyä tekoälyllä hankkeessa.

 

 

Mirkan piirros
Kuva ja piirros: Mirkka Mattheiszen