Suunnittelutarvelupa

Rakentamisen lupien osalta nettisivut päivityksen alla

Uuden rakentamislain, tietojärjestelmien ja Lupapiste-hakupalvelun muutosten vuoksi kaupungin nettisivuja päivitetään rakennusvalvonnan osalta mahdollisimman pian. Rakennusvalvonnan asiakaspalvelu neuvoo lupamenettelyissä.

 

Kaavoittamattoman alueen rakennuspaikkastatus ja rakennusoikeus ratkaistaan suunnittelutarveratkaisulla

Rakentaminen asemakaava-alueen ulkopuolella ja suunnittelutarvealueella

Maankäyttö ja rakennuslain mukaan suunnittelutarvealueella tarkoitetaan aluetta, jonka käyttöön liittyvien tarpeiden tyydyttämiseksi on syytä ryhtyä erityisiin toimenpiteisiin kuten teiden, vesijohdon tai viemärin rakentamiseen taikka vapaa-alueiden järjestämiseen.

Suunnittelutarve määräytyy maankäyttö ja rakennuslain 16 ja 72 §:n sekä oikeusvaikutteisen osayleiskaavan perusteella. Myös merkittävä yksittäinen hanke saattaa edellyttää suunnittelutarvelupaa. Suunnittelutarvelupa edellytetään esimerkiksi uusien rakennuspaikkojen muodostamiseksi. Olemassa olevan asunnon yhteyteen rakennettava talousrakennus ei tarvitse suunnittelutarvelupaa.

Suunnittelutarveratkaisua haetaan sähköisesti Lupapiste.fi-palvelun kautta.

Lupapisteeseen toimitettava aineisto

  • kartat
  • selvitys omistusoikeudesta
  • asemapiirros
  • naapureiden kuulemiset