Kaupunkiveneet

Kaksi soutuvenettä vierekkäin Vanhankaupungin satama-altaassa.

Kaupunkiveneiden kausi on päättynyt 28.10.2025. Veneet tulevat lainattavaksi taas keväällä 2026.

Soutuveneet kesäkaudella

Naantalin kaupungilla on kaksi kaupunkivenettä, Tyrsky ja Tyyni, joita lainataan soutu- ja kalastuskäyttöön. Kaupunkiveneillä on mahdollista tutustua Naantaliin vesiltä käsin. Aivan muutaman aironvedon päästä löytyy myös hyviä kalapaikkoja, joihin rantakalastajat eivät ylety. Kannattaa lähteä vesille!

Soutuveneet ovat kesäkaudella lainattavissa Nunnalahden uimarannan kioskista kioskin aukioloaikojen puitteissa. Nunnalahden uimarannan kioskin aukioloajat. Kevätkaudella, ennen kioskin avautumista, sekä syyskaudella, kioskin sulkeuduttua, veneet on lainattavissa kaupungintalon asiointipisteestä. Kaupungintalon asiointipisteen aukioloajat.

Kioskista (syys- ja kevätkaudella asiointipisteestä) saat noudettua avaimen soutuveneeseen. Soutuveneet sijaitsevat Vanhankaupungin venesatamassa, ravintola Snickarin edustalla laituripaikoilla 11 ja 12. Nunnalahden uimarannan kioskilta (syyskaudella asiointipisteestä) on mahdollista lainata myös pelastusliivejä.

Veneitä vuokrataan 18 vuotta täyttäneille ja lainaajan henkilöllisyys todetaan avainten noudon yhteydessä. Lainausta varten tulee antaa yhteystietonsa. Lainaaja on vastuussa veneestä lainausajan. 

Lainaaminen on mahdollista kerrallaan joko tunniksi, kolmeksi tunniksi tai yöksi kalastuskäyttöön. Veneet ovat ABS-muovista valmistettuja soutuveneitä, jotka on varustettu airoilla. Veneessä voi olla kerrallaan neljä henkilöä.

Hinnat kesäkaudella

  • 1 h, 6 €
  • Max. 3 h, 15 €
  • Yön yli kalastuskäyttöön klo 20–08, 10 €

Kevät- ja syyskaudella veneiden lainaaminen on maksutonta.

Lisätietoa kalastusluvista.