Kiertotaloutta joulun aikaan - Naantalista valoa Virttaalle

Uutiset
Joulu on antamisen aikaa ja luo iloa ja valoa saajalle, joskus ihan kirjaimellisesti. Virttaan kylällä Loimaalla komeilee nimittäin nyt Naantalin vanha jouluvalaistus. 
Jouluvalot tolpassa ja luminen maisema Virttaalla.

Virttaa oli jo pidempään haaveillut kunnollisesta jouluvalaistuksesta kylänraitille. Kiitos aktiivisen kyläläisen Markku Aurasen, sellaiset vihdoin täksi jouluksi kylälle saatiin. 

- Nyt oli aika ottaa uusi askel ja kävikin hyvä tuuri, kun juttelin asiasta nykyisin täällä aikaansa viettävän Markun kanssa. Hän tiesi, että Naantali oli juuri uusinut jouluvalonsa ja hän tarttuikin heti puhelimeen ja lähti tiedustelemaan asiaa. Asiat etenivät ja yhteinen tahtotila löytyi Naantalin teknisen toimen kanssa. Erityisesti kierrätys oli teema, jonka puitteissa tehtiin kaupat, Virttaalta kerrotaan. 

Myös Naantalissa iloitaan kiertotalouden tukemisesta.

- Hienoa, että valot tulivat käyttöön. Vaarana oli, että ne olisivat jääneet varaston nurkkaan pölyttymään. Roskikseen heittäminen olisi ollut tuhlausta. Nyt saatiin ekologinen ja kustannuksia säästävä ratkaisu aikaiseksi. Hauskaa joulua myös Virttaalle, toivottaa Naantalin kaupungin tekninen johtaja Reima Ojala.

Yhteistyössä Loimaan kaupungin kanssa valot sijoitettiin tolppiin ja näin Virttaanraitti sai ihka ensimmäiset isot jouluvalonsa.  

Aurinkoa arkenakin! Naantalin kaupunki julkaisee viikoittain aurinkoisia uutisia, joiden tarkoituksena on tuoda esille kaupungin positiivisia tapahtumia. Aurinkoisen uutisen tunnistat kuvan Onnellinen aurinko -elementistä. Tunnisteella #viikonaurinkoinenuutinen voit seurata aihetta sosiaalisessa mediassa.

Päivitetty viimeksi
5.12.2024 13:41

Asiasanat

Asuminen ja ympäristö