Naantalin väkiluku kasvoi vuoden ensimmäisellä puolikkaalla vajaalla 200:lla

Uutiset
Naantalin väkiluku kasvoi kesäkuun loppuun mennessä 183 henkilöllä. Kesäkuun loppuun mennessä Naantalin väkiluku oli 20 312 henkilöä.
Äiti pitää sylissään lasta, jolla päässä Muumi-pipo.

Suurin osa väestönkasvusta vuoden ensimmäisellä puolikkaalla syntyi kotimaan sisäisestä muutosta. Luonnollinen väestönkasvu oli 4 henkilöä miinuksella, kun syntyvyys oli 98 henkilöä ja kuolleisuus 102 henkilöä.

– Olemme tiedostaneet, että Naantali kasvaa muuttoliikkeen turvin. Kasvumme on hyvin hallittua ja maltillista. Hyvät palvelut, saavutettavuus ja positiivinen, perheystävällinen imagomme tekee Naantalista helposti lähestyttävän ja houkuttelevan. Olen erityisen ilahtunut kaupallisten palveluiden kehityksestä, toteaa Naantalin kaupunginjohtaja Laura Leppänen.

Naantali on panostanut monipuoliseen ja houkuttelevaan asumiseen niin saaristossa kuin keskustan tuntumassa.

– Naantalin kaupunki on suunnitelmallisesti kaavoittanut uusia asuinalueita ja vuosittain rakentanut niihin kunnallistekniikkaa. Kaupungin tontit ovat menneet hyvin kaupaksi, sanoo tekninen johtaja Reima Ojala.

Naantalin perheystävällinen maine on tavoittanut potentiaaliset muuttajat, ja kuntalaiset antavat kyselyissä kaupungin palveluille hyvät arvosanat, toteaa sivistysjohtaja Kimmo Kuusimäki

– Varsinkin Luonnonmaa houkuttelee lapsiperheitä ja kaupunki onkin suunnittelemassa perhetalon laajennusta, Kuusimäki kertoo.

Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen ennakkotietoon väestökehityksestä.

Ihmisiä veneessä Naantalin Vanhankaupungin rannassa.

Tutustu Naantaliin, onnellisen elämän saaristokaupunkiin

Naantalin on upea saaristokaupunki, joka innostaa vuoden ympäri. Tutustu kaupunkiin uuden esitteen kautta! Esitteen on toteuttanut JS Suomi.

lateral-image-left
Päivitetty viimeksi
5.8.2025 14:32

Asiasanat

Asuminen ja ympäristö
Muuttaminen Suomen sisällä ja väestötiedot