Naantalissa puistot, vesihuolto ja katuvalaistus erottuvat edukseen valtakunnallisesti

Uutiset
Naantalilaiset ovat tyytyväisiä yhdyskuntateknisiin palveluihin, selviää tuoreesta yhdyskuntateknisten palveluiden vertailututkimuksesta. Parhaat arvosanat saivat keskustan puistot, juomavesi ja katuvalaistus. Kehitettävää löytyy erityisesti asuinkatujen kunnossa ja suurten jätteiden kierrätyksessä.
Puistotie Naantalin torille päin kuvattuna kesäaikaan.

Yhdyskuntateknisten palveluiden kyselyyn vastasi 116 henkilöä. Kyselyssä arvioitiin muun muassa katujen, puistojen, jätehuollon, vesihuollon ja valaistuksen toimivuutta.

Naantali sijoittuu kuntien keskiarvon yläpuolelle tai keskiarvoon lähes kaikissa kyselyosiossa. Kehitystä parempaan suhteessa viime vuoden tuloksiin tapahtui keskustan ja asuntoalueiden puistojen hoidossa ja liukkaudentorjunnassa jalankulku- ja pyöräteillä.

Vesilaitoksen toimittama juomaveden laatu arvioitiin erinomaiseksi: 95 % vastaajista oli laatuun tyytyväisiä.

Kysyttäessä vastaajilta, suosittelisivatko he asuinaluettaan tutuillensa ajatellen katujen, kevyen liikenteen väylien, puistojen ja katuvalaistuksen kuntoa ja hoitoa, Naantali sijoittui kolmanneksi suositteluindeksissä vertailukuntien joukossa. Tutkimukseen osallistui 22 kuntaa ja kaupunkia.

– Puistojen, pääkatujen ja kevyen liikenteen väylien talvikunnossapitoon sekä ulkoilureitteihin on kiinnitetty erityistä huomiota ja on ilo nähdä, että myös asukkaat arvostavat tehtyä työtä, toteaa yhdyskuntatekniikan päällikkö Mika Hirvi.

Urheilu- ja pelikenttien hoito sekä kuntoradat ja ulkoilureitit saivat myös erittäin hyvät arviot.

Kehitettävää löytyy jätehuollosta ja teiden kunnosta

Kehitettävää löytyi lasin- ja paperinkeruupisteiden sijainnissa, järjestetyn jätteen kuljetuksen toimivuudessa, liikennevalo-ohjauksessa, jätehuollon neuvonnassa ja tiedotuksessa, suurista jätteistä eroon pääsyssä, vaarallisten jätteiden keruupisteiden sijainnissa sekä asuntokadun kunnossa. 

– Tutkimuksen tulokset ovat arvokkaita ja niitä hyödynnetään yhdyskuntateknisten palvelujen kehittämisessä, Hirvi kertoo.

Kyselyn toteutti FCG Finnish Consulting Group kevään 2025 aikana.

Aurinkoa arkenakin! Naantalin kaupunki julkaisee aurinkoisia uutisia, joiden tarkoituksena on tuoda esille kaupungin positiivisia tapahtumia. Aurinkoisen uutisen tunnistat kuvan aurinkologosta.

Päivitetty viimeksi
26.11.2025 20:00

Asiasanat

Asuminen ja ympäristö