Väentuvan perheryhmätoiminta

Perheryhmä on tarkoitettu alle 3-vuotiaiden lasten perheille, jotka toivovat enemmän henkilökohtaista tukea vanhemmuuteen. Ryhmässä voi olla 4–6 vanhempaa. Halutessasi mukaan ryhmään ota yhteys avoimeen päiväkotiin.

Missä perheryhmä toimii?

Perheryhmä kokoontuu Väentuvan avoimen päiväkodin tiloissa kaksi kertaa viikossa. Osallistuminen toimintaan on maksutonta. Ryhmä toimii koko toimintavuoden ja osallistuminen on sitovaa vähintään toimintakauden ajaksi (syksy tai kevät).

Mitä perheryhmän toiminta on?

Perheryhmässä syntyy uudenlaisia kokemuksia vanhemmuudesta ryhmän ja ryhmässä työskentelyn kautta. Päivien ohjelma suunnitellaan yhdessä perheiden kanssa. Ryhmässä ollaan vuorovaikutuksessa lasten kanssa leikkien, laulaen ja ruokaillen. Aikuisille järjestetään myös omaa toimintaa ryhmän toivomusten mukaan (muun muassa kasvatuskeskustelut, kädentaidot, retket, VIG MLL vuorovaikutuksen ohjaus).

Miten perheryhmään voi hakeutua?

Perheryhmään voi hakeutua mm. neuvolan terveydenhoitajan ja perhetyöntekijän, varhaiskasvatuksen lapsiperhepsykologin ja erityisopettajan ja sosiaalityöntekijän kautta tai ottamalla itse yhteyttä Väentuvan avoimen päiväkodin työntekijöihin. Perheryhmään tulevat perheet valitaan haastattelun perusteella ennen ryhmään tuloa.

Ketkä voivat tulla perheryhmään?

Kaikki naantalilaiset alle 3-vuotiaiden lasten perheet, jotka haluavat:

  • jakaa kokemuksia ja mielipiteitä muiden vanhempien kanssa
  • saada tukea ja neuvoja vanhemmuuteen liittyvissä asioissa 
  • löytää uusia voimavaroja arkipäivästä selviytymisessä. 

Lisätietoa Väentuvan avoimesta päiväkodista

lateral-image-right

Asiasanat

Lapsiperheet
Sosiaali- ja terveyspalvelut