Syyskuun esine 2021

lasista tehty kulho tummalla taustalla

Naantalin museon kuukauden esine on viilivati. Ennen kylmäkoneiden yleistymistä oli maidon säilytys hankalaa. Lämpiminä aikoina maidosta pyrittiin valmistamaan hapanmaitotuotteita, sillä niiden säilytys oli helpompaa. Maidosta tehtiin piimää sekä juustoja ja viiliä, maidon rasvasta puolestaan voita.

Viilivadin pohjalle laitettiin ns. siemeneksi piimää tai nokare valmista viiliä. Päälle kaadettiin tuoretta maitoa ja tämän jälkeen astia peitettiin kankaalla. Lämpimässä seisovaa vatia ei saanut liikuttaa. Kun pinta oli muuttunut samettiseksi, oli viili valmista syötäväksi.

Alkujaan viili tehtiin puisissa kehloissa ja tuohi- sekä saviastioissa. Viilin valmistuksessa käytettävää astiaa ei saanut hyödyntää muuhun, sillä muuten viili meni piloille. Lasivalmisteisten viilivatien tulo helpotti viilin tekoa, sillä lasiastiaa oli huomattavasti helpompi pitää puhtaana.

Kuten monen muunkin syötävän suhteen, oli Suomessa viilin valmistuksessa alueellisia eroja. Lännessä tehtiin venyvää viiliä ja idässä lohkeilevaa. Nykyisin kaupoista saatava viili on läntisen perinteen mukaista. Teollinen viilinvalmistus alkoi maassamme 1960-luvulla.

Talouslasien suuri kirjo

Yleisimpiä kotitalouksien lasiesineitä 1800-luvulla ja 1900-luvun alkupuolella olivat erilaiset säilytystölkit ja maitoastiat, kuten juuri viilivadit. Talouslasien kokovalikoima oli laaja, niitä tehtiin kahdeksan senttilitran vetoisista aina kymmenlitraisiin. Väreiltään astiat olivat yleensä vihreitä, ruskeita tai ns. puolivalkoisia (läpinäkyviä, mutta raaka-aineiden epäpuhtauksien vuoksi vihertävän, sinertävän tai harmaan sävyisiä). Kaikki lasiteollisuuden värit olivat kuitenkin käytössä, sillä tilausten tullessa valmiiksi käytettiin ylimääräinen massa talouslasien puhaltamiseen. Maito, piimä ja marjat säilyivät, oli astia minkä värinen tahansa.

Viilivadit olivat talouslasien perustuotteita ja niitä valmistettiin kaikissa talouslasia puhaltaneissa tehtaissa. Tämän vuoksi valmistusajan ja -tehtaan määrittely on usein lähes mahdotonta.

Asiasanat

Kulttuuri ja vapaa-aika
Museot