Syyskuun esine 2025

Ruskealla pohjakankaalla kolme valkoista vanhanaikaista kuukautissuojaa

Naantalin museon syyskuun esineenä on kuukautissiteet

Kuukautisilla on merkittävä rooli kohdullisten ihmisten elämässä. Monet haluavat suojautua kuukautisilta jollakin tavalla. Nykyään suojissa on paljon valinnanvaraa, kun tuotteisiin kuuluvat muun muassa siteet, tamponit, kuukupit ja kuukautisalushousut. Monet näistä ovat kohtalaisen uusia tuotteita teollisesti tuotettuina. Historian aikana on käytetty erilaisia tapoja estää kuukautisveren valuminen. Muun muassa sammalta, biisonin nahkaa ja villaa on käytetty eri puolilla maailmaa kuukautissuojina. Toisaalta aina veren valumista ei ole myöskään haluttu estää.

Omatekemästä kaupalliseen

Suomessa itsetehtyjen siteiden kulta-aika oli 1900-luvun alusta aina vuosisadan puoleenväliin asti. Ensimmäiset kaupalliset kertakäyttöiset kuukautissuojat tulivat Yhdysvalloissa myyntiin vuonna 1896. Suomessa ensimmäiset kaupalliset kuukautissiteet ilmestyivät vasta 1920-luvulla. Tamponit ilmestyivät Suomen markkinoille 1930-luvulla. Ennen 1900-lukua Suomessa ei yleisesti käytetty kuukautissuojia lainkaan vaan veren annettiin valua vapaasti jalkoja pitkin. Tähän liittyi uskomus, jonka mukaan kuukautisveri sairastutti, mikäli se ei päässyt valumaan pois.

Kuukauden esineenä olevat siteet ovat virkattuja ja kerroksellisia. Kerrosten väliin laitettiin pumpulia tai kankaanpaloja parantamaan siteen suojauskykyä. Siteiden päissä on pienet lenkit, joiden avulla ne on kiinnitetty vaatteisiin. Toisinaan käytössä oli myös erillinen vyö, johon side saatiin helposti kiinnitettyä. Tällaista vyötä kutsuttiin kuukautisvyöksi. Käytön jälkeen siteet pestiin kuumalla vedellä sekä toisinaan lipeällä. Näin niistä lähti veri pois ja ne olivat ensi kuussa uudestaan käytettävissä.

Salaista ja häpeällistä

Kuukautisia on pitkään pidetty hävettävänä asiana, josta ei haluttu puhua. Tämän vuoksi sekä kuukautisille että kuukautissuojille on keksitty erilaisia lempinimiä ja kiertoilmauksia. Kuukautissiteiden nimiä olivat muun muassa linnunkiikku sekä kallenkaulukset.

Salailu vaikeutti ensimmäisten kaupallisten kuukautissiteiden myyntiä. Niiden mainostaminen oli haastavaa, kun asiasta ei haluttu julkisesti puhua. Myös siteiden ostaminen koettiin aluksi häpeälliseksi, minkä vuoksi omatekoiset siteet pitivät suosiotaan vielä kaupallisten tulon jälkeenkin. Vasta, kun pakkauksista saatiin huomaamattomia, alkoivat kaupalliset kuukautissuojat menestyä ja niillä korvattiin omatekoisia suojia.

Kuukautisiin liittyviä uskomuksia ja myyttejä

Kuukautisista ja kuukautisverestä on liikkunut erilaisia uskomuksia historian aikana. Esimerkiksi muinaisessa Egyptissä kuukautisverta voitiin käyttää ainesosana terveysvoiteissa. Toisaalta lääketieteen isänäkin tunnettu Hippokrates kuvitteli menstruoivien naisten voivan muun muassa pilata juuston, tappaa karjan sekä upottaa laivan. Keskiajalla kuukautiskramppien uskottiin olevan naisten yhteisesti jaettu rangaistus Eevan teosta paratiisissa. Tämä esti kaikenlaisen kivunlievityksen tarjoamisen kuukautisten aikana.