Tammikuun esine 2022

harmaalla taustalla hyppynaru, jossa puiset kädensijat

Naantalin museon tammikuun esine on hyppynaru

Hyvää uutta vuotta 2022! Monet ovat jälleen tehneet uudenvuodenlupauksia. Yleisiä lupauksia ovat tupakoinnin lopettaminen, juomisen vähentäminen, laihduttaminen ja terveellisemmät elämäntavat, ajanvietto läheisten kanssa tai uusien asioiden oppiminen päivittäin.

Taioista ja enteistä lupauksiin

Vaikka tapa tehdä lupauksia uutena vuotena on suhteellisen tuore, on sen juuret syvällä historiassa. Taustalla on vuoden vaihtumiseen aiemmin vahvasti liittyneet taiat ja enteet. Vuodenvaihteen on ikivanhoista ajoista saakka katsottu olevan paras ajankohta tutkia enteitä ja nähdä kohtalonsa; etenkin liittyen kuolemaan ja avioliittoon. Naimattomat halusivat tietää koska pääsevät naimisiin, vanhat taas elinaikansa pituuden. Lukemattomiin muihinkin asioihin, kuten satoon, säähän ja palvelussuhteisiin, on etsitty vastauksia enteistä ja apuna on käytetty mitä erilaisimpia menettelyjä ja välineitä. Uudenvuodenlupaukset ovat nykyajan versio entisajan taioista ja enteistä. Yksi vanhoista taioista on voimissaan vielä tänä päivänä, tinan valaminen. Se on vaan muuttunut leikkimieliseksi, kun aiemmin sen avulla katsottiin oikeasti voitavan ennustaa tulevaa.

Ja siitä hyppynarusta

Jouluna ihmiset antavat itselleen luvan ylensyödä ja herkutella. Siksi liikkumiseen ja ruokavalioon liittyvät lupaukset ovat ne yleisimmät. Jos siis on tavoitteena laihduttaa, hyppynarulla hyppely on tehokas keino polttaa rasvaa ja vahvistaa lihaksia. Hyppynaru myös helppo väline; löytyy monilta, ei vaadi muita välineitä ja lyhytkin aika riittää. Hyppiessä joutuu käyttämään useampia lihaksia kuin esimerkiksi kävellessä.

Museon kokoelmien hyppynaru on 1940-luvulta, jota voidaan yhdessä 1950-luvun kanssa pitää naruhyppelyn kultakautena erityisesti kaupungissa asuvien lasten keskuudessa. Hyppynarujen alkuperä on tuntematon. Egyptissä niitä tiedetään olleen jo 1 600 vuotta ennen ajanlaskun alkua, jolloin viiniköynnöksiä käytettiin urheilijoiden kouluttamisessa. Euroopassa hyppynaruja on ollut jo ainakin keskiajalla, tästä löytyy todisteita ajan maalauksista. Tällöin hyppelyä harjoittivat lähinnä pojat, sillä tällaisen liikunnan katsottiin olevan sen fyysisyyden vuoksi tytöille sopimatonta.

1800-luvun alkupuolelta alkaen hyppynaru liittyi yleisesti lapsuuteen ja lasten leikkeihin. Naruhyppelyn ei silti katsottu olevan täysin tytöille sopivaa. Vuonna 1833 julkaistu Tyttöjen oma kirja neuvoo ”naruhyppelyyn tulee tyttöjen suhteutua varovaisuudella. Se on melkein kuntoilua. Tiedetään, että nuorten naisten verisuonet ovat puhjenneet, kun he hölmöyksissään ovat yrittäneet hypätä vähintään sata kertaa.” Hiljalleen hyppynarulla hyppimisestä ja siihen liittyvästä loruilusta muodostui enemmän osa juuri tyttöjen lastenkulttuuria omine hyppyloruineen.

 

Asiasanat

Kulttuuri ja vapaa-aika
Museot