Toukokuun esine 2020

Naantalin museon toukokuun esine on opetustaulu Luostarielämää. Vallis Gratiae. Klosterliv. Taulu on painettu vuonna 1929 Tilgmannin kivipainossa ja sen on piirtänyt taitelija Eeli Jaatinen. Hän tuli tunnetuksi myös mainos- ja pilapiirtäjänä sekä kirjankansien kuvittajana. Opetustaulussa on aiheena Naantalissa 1443–1577 sijainnut birgittalaisluostari ja sen muurien sisäinen elämä taitelijan tulkitsemana. Naantalin luostari oli Suomen luostareista suurin, maineikkain ja varakkain. Luostari oli kaksoisluostari eli siellä oli sekä nunnia että munkkeja. Johtajana toimi abbedissa. Naantalin luostari välitti tietoa sairaanhoidosta, lääke- ja hyötykasvien viljelystä sekä loi perustaa puutarhakulttuurillemme, joka näkyy myös opetustaulun kuvituksessa.

Opetustaulut korvaavat kuvituksen puutetta koulukirjoissa

Opetustauluja tuli kouluihin 1800-luvun jälkipuolella. Ne olivat käytössä vielä 1980-luvulla useissa kouluissa. Opetustauluja tarvittiin, koska koulukirjoissa kuvitus oli aikanaan vähäistä. Kansakoulun uudistuksen myötä 1860-luvulla alettiin opiskella uusia aineita, kuten luonnontietoa, muoto-oppia, käsitöitä, uskontoa ja historiaa. Havainnollistaville tauluille tuli tarvetta.

Aluksi suomalaisissa kouluissa tulivat tunnetuksi Ranskassa, Saksassa ja Norjassa tuotetut taulut. Ne olivat kalliita, eivätkä niiden aiheet aina vastanneet Suomen koulujen tarpeita. Kotimaisia aiheita tarvittiin erityisesti historiassa ja luonnontieteissä, jonka vuoksi 1900-luvun alussa aloitettiin kotimainen tuotanto. Wsoy oli ensimmäisiä julkaisijoita. Monet merkittävät kansalliset taitelijat toimivat kuvittajina. Kuvat painettiin kovapahville litografiatekniikalla. Yksi tuon ajan opetustaulujen piirtäjistä oli suomalainen Ebba Masalin (1873–1942). Mustalle pohjalle tehdyt kotimaiset kasviaiheet kissankellosta niittyleinikkiin ovat nykyisin keräilijöiden suuressa suosiossa.

Tietoa ja valistusta

Opetustaulujen tuli olla selkeitä ja antaa runsaasti tietoa. Toisaalta ne eivät saaneet olla liian pikkutarkkoja, koska niitä käytettiin suurien ryhmien opetukseen. Kuvissa ei otettu kantaa yhteiskunnallisiin ongelmiin, mutta niiden avulla tehtiin valistustyötä. Esimerkiksi Suomen tuberkuloosin vastustamisyhdistyksen taulussa muistutettiin ”Yskiessä aina nenäliina suun eteen!”.  Kuvassa esiteltiin, millainen on vaarallinen yskimistapa. Koulujen kautta tietoa terveydestä ja sen edistämisestä levitettiin koteihinkin.

Opetustauluista osa oli ns. taidejäljennöksiä ja ne sopivat taidekasvatukseen. Taidejäljennöksistä suosittuja olivat kansallistunnetta kohottavat aiheet, kuten suurmiehet ja historiamaalaukset. Esimerkiksi Albert Edelfeltin ”Kaarle-herttua herjaa Klaus Flemingin ruumista” löytyi lähes jokaisesta koulusta.

Opetustaulujen hyvänä puolena oli se, että liikkumatonta kuvaa katsottaessa ei tarvinnut pitää kiirettä. Katsomiseen ei tarvittu lisälaitteita avuksi. Koululaitoksen uudistuksen ja peruskoulujärjestelmän myötä vanhoja käytänteitä muutettiin reippaasti. Tällöin myös opetustaulujen tarve väheni, sillä käyttöön otettiin uutuus, piirtoheitin.