Naantalin Rekrymessut 2020

.

Keskiviikkona 15.1.2020 kello 13–17 Naantalin kylpylän Ballroomissa (os. Matkailijantie 2)

Naantalin kaupunki järjestää Rekrymessut jo neljännen kerran tammikuussa 2020! Tapahtuma on suunnattu aikuisille ja nuorille työhakijoille, alan vaihtajille, opiskelijoille sekä kaikille, jotka ovat kiinnostuneita kuulemaan paikallisista yrityksistä ja koulutusmahdollisuuksista.

Naantalin Rekrymessut ovat jo vakiinnuttaneet paikkansa kesätyövälityksen lähtölaukauksena, mutta messuilla on tarjolla myös määräaikaisia ja jopa pysyviä työpaikkoja. Paikan päällä pääset juttelemaan suoraan työnantajan kanssa ja kertomaan osaamisestasi.

Vaikka työpaikkoja ei olisikaan juuri nyt tarjolla, yrittäjien kannattaa tulla tutustumaan tapahtumaan. Nykyisen henkilöstön täydennyskoulutukseen on saatavilla myös tietoa. Rekrymessuilla on oppilaitosten edustajia, jotka esittelevät tapahtumassa koulutustarjontaansa. Tietoa on saatavilla muun muassa ammatillisista tutkinnoista, oppisopimuskoulutuksesta ja yrityksille räätälöitävistä koulutusmahdollisuuksista. Nuorten kannalta tarjolla on tärkeää tietoa juuri sopivasti ennen kevään yhteishaun alkamista.

Tapahtuma on maksuton, lämpimästi tervetuloa!

Messuilla mukana

Mukana ovat muun muassa Ammattiopisto Livia, Arkea Oy, Aurinko Golf Oy, Bolt Works Oy, Cafe Antonius & Luostarin Puutarha, FCG Talent Oy - kuntarekry, Golden Shine Oy, Hasta la Pasta, Helinduuni Oy, Henkilöstöpalvelu Grouppro Oy, Hesburger, Insinööritoimisto Kanplan Oy, Kaarea Oy, KVPS Tukena Oy, Lidl Suomi, Lounais-Suomen Tietojakelu Oy, Majakan Valo -säätiö, McDonald’s, Naantali Camping, Naantalin kaupunki, Naantalin Putkityö Oy, Onni hoiva (Med Group Oy) Poistoa Oy, Primeo Oy, Promotion Point, Pyökäri Oy, Rantamakasiini Oy, Raseko, Ravintola Trappi & Trapin piha & Merisali, RTJ Työvoimaa, SOL Henkilöstöpalvelut, StaffPoint Oy, Sunborn Saga Oy, Tehy ry Turun aluetoimisto, Turku-Palvelu Oy, Turku Science Park Oy – yritysneuvonta Potkuri, Turun aikuiskoulutuskeskus, Turun ammatti-instituutti, Turun Korjaustelakka Oy, Turun oppisopimustoimisto, Turun yliopisto, Varsinais-Suomen Apuvoima Oy, Varsinais-Suomen Perhehoitoyksikkö, Varsinais-Suomen TE-toimisto, Varsinais-Suomen Yrittäjät, VPS Henkilöstöpalvelu, Worker Varsinais-Suomi Oy ja Äijälän Rusti (Paratiisisaari).

Yrityksille

Ilmoittautuminen Naantalin Rekrymessuille on päättynyt. Näytteilleasettajapaikat on varattu loppuun.

Ohjeita näytteilleasettajille

  1. Messujen rakentamisaika ja saapuminen 15.1.2020 klo 12.00–13.00
  2. Näytteilleasettajille on tapahtumapaikalla valmiiksi pöytä, kaksi tuolia ja sähköliittymä kannettavaa tietokonetta varten. Pöydän koko on 138 cm x 80 cm.
  3. Messupöydällä on valmiiksi yrityksesi A4-kokoinen nimikyltti. Omaa roll uppia tai vastaavaa ei siis välttämättä tarvita, mutta sellaisen tuonti on mahdollista.
  4. Tietokone kannattaa ladata täyteen etukäteen, vaikka sähköpistoke on kaikille näytteilleasettajille saatavilla.
  5. Mukaan voi ottaa yrityksen esitteitä, työpaikkailmoituksia ja mahdollista messuilla jaettavaa muuta messutavaraa. Työpaikkailmoituksista on hyvä näkyä selkeästi, onko työpaikka mahdollisesti vain 18 vuotta täyttäneille. Ikävaatimusten näkyminen selkeyttää asiointia työnhakijoiden kannalta.
  6. Messutila Ballroomin viereiseissä Tammikellarissa on narikka sekä näytteilleasettajien taukotila. Lisäksi tilassa on näytteilleasettajille tarjolla kahvi/tee ja pulla sekä jäävettä klo 12.00–16.00 välisenä aikana.
  7. llmaista pysäköintiaikaa on kylpylän alueella kiekolla 2 h. Jokaista pöytäpaikkaa kohden on myös yksi pysäköintilippu, joka mahdollistaa ilmaisen yli 2 h kestävän pysäköinnin – kylpylään voi vaikka jäädä tapahtuman jälkeenkin samalla pysäköintilipulla.
  8. Messujen purkuaika on klo 17.00–18.00. Toivomme, että noudatatte hyvää messutapaa ja pidätte messuständiä messujen päättymiseen eli klo 17 saakka.

Rekrymessuilla yrityksillä on mahdollisuus

  • lisätä tunnettuuttaan
  • kertoa toiminnastaan yrityksenä ja työnantajana
  • kertoa avoimista työ- ja harjoittelupaikoista
  • tavata työnhakijoita henkilökohtaisesti ja vastata heidän kysymyksiinsä

Tapahtuman tavoitteena on helpottaa työnantajia rekrytoinneissa järjestämällä mahdollisuus, jossa he voivat kertoa isommalle joukolle työpaikoistaan ja toiminnastaan. Tapahtuman ajankohtaa on tänä vuonna aikaistettu, jotta vältämme päällekkäisyydet muiden rekrytapahtumien kanssa ja jotta naantalilaiset yritykset saavat mahdollisuuden olla ensimmäisenä valitsemassa kesätyöntekijöitä yrityksiinsä.

Tapahtuman järjestelyissä on mukana TE-toimiston edustaja, jonka avulla pyritään huomioimaan aiempaa paremmin myös aikuiset työnhakijat ja pysyviä työpaikkoja tarjoavat työnantajat.

Naantalin Rekrymessujen toteutuksesta vastaavat Naantalin kaupungin työllisyys-, elinkeino- ja nuorisopalvelut. Mukana suunnittelussa ovat myös Naantalin lukion opiskelijat.

    Lisätietoja

    Elinkeinoasiamies
    Organisaatio
    Hallintopalvelut
    Yksikkö
    Kaupunginkanslia
    Matkapuhelinnumero
    044 733 4691
    Sähköposti
    etunimi.sukunimi@naantali.fi
    Address

    Kaupungintalo, Käsityöläiskatu 2

    Työllisyysohjaaja
    Organisaatio
    Sosiaali- ja terveyspalvelut
    Yksikkö
    Sosiaalikeskus
    Matkapuhelinnumero
    044 417 1486
    Sähköposti
    etunimi.sukunimi@naantali.fi
    Address

    Kaupungintalo, Käsityöläiskatu 2

    Asiasanat

    Työ ja yrittäminen
    Työnhaku ja työpaikat