Ensimmäiset hiihtoladut on avattu Naantalissa – tarkista ajantasaisin tilanne hiihto- ja luistelukarttasovelluksesta

Uutiset
Kun lunta on maassa, vain hiihtäminen on sallittua Suovuoren, Haijaisten, Merimaskun ja Rymättylän kuntoradoilla. Hiihto- ja luistelukarttasovelluksesta voit tarkistaa, mitkä ladut ja luistelupaikat ovat käytössä ja milloin ne on viimeksi huollettu.
Murtomaahiihto

Naantalissa pääsee nyt ladulle sivakoimaan. Ensimmäiset hiihtoladut on avattu tänään Suovuoren ulkoilualueella ja Luonnonmaalla Haijaisissa. Suovuoressa käytössä ovat kaikki kolme latua, joiden pituudet ovat 1,1, 2,2 sekä 4,2 kilometriä. Haijaisten hiihtoreitti on 1,6 kilometria. Molemmissa paikoissa ladut on valaistu kello 22 saakka.

Latuja valmistellaan parhaillaan myös Merimaskuun ja Rymättylään. Merimaskun latu on 2,5 kilometriä ja Rymättylän 1,6 kilometriä, ja myös molemmat saariston ladut ovat valaistuja.

Liikunta-alueiden työnjohtaja Max Holmberg arvioi, että Merimaskun ja Rymättylän ladut voitaisiin saada valmiiksi viikonloppuna. Ajantasaisen tiedon latujen käyttöönotosta löydät kaupungin hiihto- ja luistelukarttasovelluksesta. Sovelluksesta löytyy myös tietoa kaupungin käytössä olevista luistelukentistä.

Hiihto- ja luistelukarttasovellukseen päivitetään myös tieto latujen ja luistelukenttien viimeisimmästä huoltoajankohdasta. Molempia huolletaan säännöllisesti, Holmberg kertoo. Esimerkiksi kantakaupungin isoimpia luistelukenttiä putsataan päivittäin. Pakkassäällä kenttiä pyritään jäädyttämään lisää hyvän luistelupinnan aikaansaamiseksi.

Hiihtoladut sijaitsevat kuntoradoilla, ja talvisin niillä saa liikkua vain sukset jalassa – kävely ja koirien ulkoiluttaminen laduilla on kielletty. Näin ladut voidaan pitää hyvässä kunnossa lyhyen talvikauden ajan.

Holmberg toivoo malttia talviulkoilupaikoille. Kaupungille on tullut palautetta jääkiekon peluusta luistelukentillä. Ulkokentillä ei ole erillisiä pelivuoroja, vaan kentät halutaan varata kaikkien käyttöön kellonajasta riippumatta.

– Toivomme, että kentillä pystytään löytämään sopu ja ottamaan kaikki luistelijat huomioon, Holmberg sanoo.

Päivitetty viimeksi
14.1.2021 15:55

Asiasanat

Kulttuuri ja vapaa-aika
Asuminen ja ympäristö
Liikunta ja ulkoilu