Haijaisten ulkoilualuetta uudistetaan – uusi laavu ja opastekyltit valmistuvat kesäkuun aikana

Uutiset
Viikon aurinkoinen uutinen.

Haijaisten ulkoilualueelle on tulossa uudistuksia seuraavien viikkojen aikana. Vanha laavu puretaan, ja tilalle tulee uusi laavu. Lisäksi alueen opastekylttejä uusitaan. Toukokuun aikana yksi uudistus on jo alueelle tehty: laavun lähelle on saatu täysin uusi puucee.

Uusi, vihreä puucee Haijaisten metsässä.
Uusi puucee Haijaisissa. Kuva: Kepa Sipponen

Naantalin kaupungin uusi liikunta-alueiden työnjohtaja Max Holmberg kertoo, että aurinkoiset säät ovat pitäneet työntekijät kiireisinä ulkoilukohteiden hoidossa, mutta töihin ryhdytään pian Haijaisissa.

– Uusi laavu on tällä hetkellä jäähallissa kyllästettävänä ja osissa, ja se asennetaan Haijaisiin kesäkuun aikana. Uusi laavu on aiempaa kookkaampi, käyttäjillä on enemmän tilaa ja laavuun pääsee suojaan entistä paremmin, Holmberg kertoo.

Haijaisten laavu on suosittu kohde. Holmbergin mukaan uudistustöihin ryhdyttiin, sillä ulkoilukohde on ollut kovalla käytöllä ja laavu ja puucee olivatkin tulleet tiensä päähän. Naantalissa kehitetään aktiivisesti vapaa-ajanpalveluita.

Ulkoile frisbeegolfia pelaten, kuntoradalla tai luontopolulla

Haijaisten laavu sijaitsee noin 800 metrin päässä Haijaisten toimintakeskuksesta, jossa on hyvin pysäköintitilaa ulkoilijoille. Kaupunki toimittaa laavulle puita tulentekoon. Puucee löytyy laavun vierestä.

Haijaisissa pääsee ulkoilemaan 1,6 kilometrin mittaiselle kuntoradalle sekä noin 3,5, kilometrin mittaiselle Silmu-luontopolulle, joka kiertelee vaihtelevassa maastossa Haijaisten upeilla metsä- ja kallioalueilla. Reitti on merkitty maastoon. Laavu on myös luontopolun varrella.

Haijaisissa on myös frisbeegolfrata, joka on suhteellisen haasteellinen, 18-väyläinen metsärata. Toimintakeskuksen pihasta löytyy myös ulkokuntoilulaitteet lihasvoiman ja liikkuvuuden harjoittamiseen. Toimintakeskus sijaitsee osoitteessa Suutarintie 5.

Ulkoilijoita muistutetaan edelleen noudattamaan turvaetäisyyksiä sekä huolehtimaan hyvästä käsi- ja yskimishygieniasta.

Aurinkoa arkenakin! Naantalin kaupunki julkaisee viikoittain aurinkoisia uutisia, joiden tarkoituksena on tuoda esille kaupungin positiivisia tapahtumia. Aurinkoisen uutisen tunnistat kuvan aurinkologosta. Tunnisteella #viikonaurinkoinenuutinen voit seurata aihetta sosiaalisessa mediassa.

Liitteet

Päivitetty viimeksi
28.5.2020 8:28

Asiasanat

Asuminen ja ympäristö
Liikunta ja ulkoilu
Ympäristö