Jani Pyhäluoto löysi uuden alan kaupungin järjestämän työkokeilun kautta

Uutiset
Naantalin kaupunki tarjoaa paikallisille nuorille, kotoutujille, osatyökykyisille ja pidempään työttömänä olleille henkilöille mahdollisuuden työkokeiluun kaupungin yksikössä, joka voi poikia oppisopimuspaikan. Naantali tarjoaa myös yritystukea oppisopimustyöllistämiseen.
Jani Pyhäluoto ruokapalvelutyöntekijä Taija Virtanen ja ruokapalveluesimies Virpi Jyväkorpi. 

Yksi vastikään oppisopimusopintoja suorittaneista on Jani Pyhäluoto.

Pyhäluoto otti yhteyttä kaupungin työllisyysohjaajaan ja tiedusteli työkokeilun mahdollisuutta. Työkokeilu on 1–6 kuukauden mittainen jakso, jonka aikana selvitetään muun muassa henkilön motivaatiota ja soveltuvuutta alalle.

Pyhäluodolla oli aikaisempaa työkokemusta elintarvikealalta, joten työkokeilupaikkaa lähdettiin järjestämään yhdessä Naantalin työllisyyspalveluiden kanssa kaupungin ateriapalveluista. Paikka irtosi Luonnonmaan perhetalon keskuskeittiöstä, joka toimii myös jakelukeittiönä muihin kaupungin keittiöihin.

Työkokeilun aikana Pyhäluoto pääsi tutustumaan keittiön eri työtehtäviin, pääasiassa astiahuoltoon. Aikaisempaa kokemusta keittiöympäristöstä hänellä ei ollut. Pyhäluoto huomasi pian, ettei työ ole niin helppoa ja yksinkertaista kuin voisi päältä päin luulla.

– Puhelin piti hylätä heti kaapin päälle, sen selaamiselle ei ollut aikaa. Päätin ottaa tämän työn vakavasti, Pyhäluoto kertoo.

Työkokeilusta oppisopimukselle

Mikäli työkokeilu onnistuu, on työkokeilijalla mahdollisuus siirtyä työsuhteeseen ja suorittaa opintoja oppisopimuksella. Tutkinto suoritetaan yhteistyössä Rasekon kanssa, ja siihen kuuluu myös oppilaitoksen järjestämää etä- tai lähiopetusta.

Naantalin kaupungin työllisyyspalveluiden uuteen oppisopimusmalliin kuuluu työkokeilun jatkoksi viiden kuukauden mittainen työsuhde, jonka aikana opiskelija suorittaa kaupungin yksiköissä 2–3 tutkinnon osaa alan perus- tai ammattitutkinnosta. Tällä hetkellä opintoja voi suorittaa siivous- ja keittiöalalta. Tavoitteena on, että jatkossa opintoja voisi suorittaa myös varaston, kiinteistönhoidon sekä varhaiskasvatuksen aloilta.

Oppisopimusjakson aikana Pyhäluoto siirtyi astiahuollosta kohti vaativampia tehtäviä. Hän pääsi pureutumaan ruuan valmistukseen, välineisiin, hygienia-asioihin ja pakkaamiseen.

Isot keittiöt ovat Luonnonmaan perhetalon ruokapalveluesimies Virpi Jyväkorven mukaan erinomainen paikka työkokeilulle ja oppisopimukselle, sillä niissä voi kerryttää laajaa osaamista.

Pyhäluoto antaa kiitosta perhetalon keittiön väelle ja painottaa hyvän työyhteisön merkitystä osana työkokeilua ja oppisopimusta. Nimenomaan työkaverit olivat suurin syy, että hän sai suoritettua oppisopimusjakson loppuun.

– Olen aina ollut hieman hulivililuonne ja koulut ovat jääneet kesken. Tänne on joka päivä ollut mukava tulla töihin. Täällä ei arvostella ihmistä, vaan tehtyä työtä, jotta tulevaisuudessa voisi toimia vieläkin paremmin.

Kaupunki tukee yrityksiä työllistämisessä

Oppisopimuksen aikana opiskelija pyrkii yhdessä kaupungin työllisyysohjaajan kanssa etsimään jatko-oppisopimuspaikan alan yrityksestä. Naantalin kaupunki tarjoaa yrittäjälle tukea 300 euroa kuukaudessa yhteensä neljän kuukauden ajan. Tukea maksetaan korvauksena opiskelijan kouluttamisesta ja oppimisen ohjaamisesta työelämässä.

Jani Pyhäluoto suoritti viiden kuukauden oppisopimusjakson kevään 2025 aikana.

Pyhäluodon motivaatio suorittaa koulu loppuun ja työllistyä alalle on valtava. Motivaatio ei ollut itsestäänselvyys, vaan positiivinen kokemus työelämästä kirkasti tulevaisuudensuunnitelmia. Työkokeilua ja oppisopimusta hän suosittelee niin ensimmäistä ammattia opiskeleville kuin alanvaihtajillekin.

– Etenkin jollekin, joka on ollut pidempään työttömänä eikä tiedä mitä haluaisi tehdä. Sillä ei ole väliä, millainen ihminen on tai millaisista taustoista tulee. Itsestäni ei olisi istumatyöhön, ja tällä alalla saa koko ajan tehdä jotakin. Lisäksi olen oppinut arvostamaan vapaapäiviä ja viikonloppuja, Pyhäluoto naurahtaa.

Myös Virpi Jyväkorpi suosittelee rohkeasti kokeilemaan, voisiko oppisopimuksen kautta löytyä itselle uusi ammatti. Malli hyödyttää niin opiskelijaa kuin työnantajaakin.

– Tästä saa parhaimmillaan hyviä työntekijöitä. Mielellään otamme ihmisiä työkokeiluun ja oppisopimukselle. Täällä työtä riittää eikä tarvitse jäädä taustakatselijaksi.

Naantalin kaupungin työllisyysohjaaja Auli Järvinen kehottaa olemaan häneen yhteydessä, mikäli työkokeilu ja sitä kautta oppisopimus voisi sopia itselle. Hakijan tulee olla naantalilainen ja täyttää tietyt hakuehdot, jotka löytyvät kaupungin verkkosivuilta.

Ota yhteyttä

Työllisyysohjaaja
Organisaatio
KEHITTÄMISPALVELUT
Puhelinnumero
02 4345 550
Matkapuhelinnumero
044 417 1486
Sähköposti
etunimi.sukunimi@naantali.fi
Address

Yleishallinto, Kaupungintalo, Käsityöläiskatu 2

Keittiötyöntekijöitä työssään.

Työkokeiluun Naantalin kaupungille

Työkokeilun avulla voit selvittää ammatinvalinta- ja uravaihtoehtoja käytännön työtehtävissä ja tukea paluutasi työelämään. Työkokeilu voi johtaa oppisopimuspaikkaan kaupungin yksikössä.

lateral-image-left
Kaksi miestä kättelee toisiaan

Työllistämisen tuet työnantajalle

Kaupunki tukee työnantajia ja nuoria yrittäjiä erilaisilla tuilla. Kaupunki myöntää muun muassa palkkatukea, yritystukea oppisopimukseen sekä kesä- ja kausityöseteleitä erilaisin ehdoin.

lateral-image-right
Päivitetty viimeksi
27.8.2025 11:54