Jenni Haukio on vuoden 2022 Valtakunnan Virallinen Unikeko

Uutiset
Jenni Haukio raitaan pukeutuneena Naantalin Vanhankaupungin rannassa kädessän Unikeko-kyltti.

Vuoden 2022 Valtakunnan Viralliseksi Unikeoksi ™ on valittu tasavallan presidentin puoliso Jenni Haukio.

Vanhan ja arvostetun perinteen mukaisesti Jenni Haukion valinta julkistettiin Unikeonpäivänä keskiviikkona 27.7.2022 klo 7.00 Naantalin vanhan kaupungin vierassatamassa. 

Porissa syntynyt Jenni Haukio opiskeli Turun yliopistossa ja valmistui valtiotieteiden maisteriksi vuonna 2001. Hän toimi Turun Kansainvälisten Kirjamessujen ohjelmajohtajana 2012-2022, ja työskentelee parhaillaan keväällä 2023 julkaistavan, presidentin puolison työstä kertovan kirjansa parissa.

Vuosien varrella Haukio on suojellut lukuisia Naantalissa järjestettyjä kirjallisuus- ja kulttuuritapahtumia sekä tehnyt Turun kirjamessujen ohjelmajohtajana läheistä yhteistyötä Naantalin Musiikkijuhlien kanssa. Presidentin puolisona hän on aktiivisesti pitänyt esillä mm. lasten ja nuorten hyvinvointiin, veteraaneihin ja lottiin, luontoon, eläimiin ja ympäristöön sekä taiteisiin, kirjallisuuteen ja kulttuuriin liittyviä asioita. Ainutlaatuinen Saaristomeri -suojelurahaston suojelijana Haukio toimii yhdessä puolisonsa tasavallan presidentti Sauli Niinistön kanssa.

Jenni Haukio on Naantalin Kultarannan kesäasukas ja viihtynyt Naantalissa erinomaisesti. Haukion myönteinen suhtautuminen ja omistautuminen ympäristöasioihin tukevat myös Naantalin tavoitteita mm. Saaristomeren suojelemiseksi ja tietoisuuden lisäämiseksi Saaristomeren suojelun merkityksestä. Haukion kirjailijatausta sekä hänen kiinnostuksensa kulttuuriin ja kulttuuriperinnön vaalimiseen siivittivät myös hänen valintaansa Valtakunnan Viralliseksi Unikeoksi, tunnetaanhan Naantali virkeänä musiikki- ja taidekaupunkina.

- Valinta Valtakunnan Viralliseksi Unikeoksi on minulle ilo ja kunnia.  Olen kiitollinen kaikista ainutlaatuisen kauniissa, luonnonläheisessä ja monipuolisessa Naantalissa viettämistäni kesistä sekä mahdollisuuksistani tukea kaupungissa järjestettyjä tilaisuuksia ja tapahtumia, iloitsee rouva Jenni Haukio, Valtakunnan Virallinen Unikeko 2022.

Jutun pääkuva: Tuomas Pelto

Päivitetty viimeksi
27.7.2022 13:47

Asiasanat

Kulttuuri ja vapaa-aika
Matkailu
Matkailu Suomessa
Vapaa-ajan palvelut