Kaupungin soutuveneet ovat lainattavissa syyskaudella ilmaiseksi

Uutiset
Viikon aurinkoinen uutinen, soutuveneet altaassa Vanhankaupungin rannassa.

Naantalissa pääsee syksylläkin soutelemaan ja kalastamaan, vaikka omaa venettä ei löytyisi, sillä kaupungin soutuveneet ovat lainattavissa Vanhankaupungin rannasta. Syyskaudella kaupunkiveneiden lainaus on maksutonta. 

Soutuveneiden lainauksesta vastaavat kaupungin liikunta-alueiden kenttämiehet, ja avainten nouto ja palautus sovitaan jäähalleille Kuparivuorelle. Pelastusliivit saa mukaansa jäähallilta avainten noudon yhteydessä. 

Naantalin kaupungin saaristolautakunta hankki soutuveneet kesällä 2019. Hankinnan tarkoituksena on edistää kaupunkilaisten soutu- ja kalastusharrastusta. Soutuveneet tarjoavat uusia mahdollisuuksia ulkoiluun ja liikkumiseen ja niiden myötä lähivedet tulevat helpommin saavutettavaksi, vaikka omaa venettä ei olisikaan. 

– Vapaa-ajan kalastus tarjoaa elämyksiä ja kiireettömyyttä nauttia luonnosta. Lähivesiin kannattaa lähteä tutustumaan, toteaa Naantalin kaupungin viestintä- ja kehittämispäällikkö Tiina Rinne-Kylänpää.

Soutuveneet ovat vuokrattavissa kesäisin Nunnalahden uimarannalta, mutta käyttöaikaa on haluttu laajentaa myös syksylle, joka on hyvää kalastusaikaa. Tulevaksi viikonlopuksikin on luvattu aurinkoista ja lämmintä säätä, oivaa veneilykeliä, Rinne-Kylänpää sanoo. 

Naantalin soutuveneet ovat Rymättylässä valmistettuja Terhi-veneitä, joihin mahtuu kerrallaan neljä henkilöä. Kesällä kaupungin Facebook-sivuilla järjestettiin veneille nimikilpailu, jossa ne saivat nimekseen Tyrsky ja Tyyni.

Kaupunginsoutuveneiden kyljissä komeilevat nimet Tyrsky ja Tyyni.
Kaupungin soutuveneet saivat kesällä nimekseen Tyrsky ja Tyyni.

Soutuveneiden lainaustilannetta voi tiedustella ja avainten sekä airojen noudon sopia arkisin työaikana numerosta 050 339 0534. Nouto ja palautus on mahdollista arkisin ja sunnuntaisin kello 22 ja lauantaisin kello 20 saakka. Veneet ovat vuokrattavissa syksyllä niin pitkään kuin säät sallivat. 

Veneitä vuokrataan 18 vuotta täyttäneille ja lainaajan henkilöllisyys todetaan avainten noudon yhteydessä. Lainaaja on vastuussa veneestä lainausajan. 

Naantalissa kalastus on mahdollista myös vuoden vaihteessa valmistuneilla kahdella Raumakarin kalastuslaiturilla. Lisäksi kalastaminen on syksyllä mahdollista veneilykauden ulkopuolella Särkänsalmen venelaitureilla, jotka avataan silloin kalastajien käyttöön.

Aurinkoa arkenakin! Naantalin kaupunki julkaisee viikoittain aurinkoisia uutisia, joiden tarkoituksena on tuoda esille kaupungin positiivisia tapahtumia. Aurinkoisen uutisen tunnistat kuvan aurinkologosta. Tunnisteella #viikonaurinkoinenuutinen voit seurata aihetta sosiaalisessa mediassa. 

Ulkoliikuntapaikkojen kunnossapito
Puhelinnumero
Huolto/päivystys
Työnjohto/ Max Holmberg
Sähköpostiosoite
Käyntiosoite

Kuparivuorentie 1
21100 Naantali

Postiosoite

PL 43
21101 Naantali

Location coordinates
Päivitetty viimeksi
24.9.2020 9:43

Asiasanat

Kulttuuri ja vapaa-aika
Asuminen ja ympäristö
Liikunta ja ulkoilu
Veneily