Luistelu- ja hiihtokausi alkaa tällä viikolla Naantalissa

Uutiset
Naantalissa päästään pian aloittamaan kautta talvilajien parissa. Suurin osa Naantalin luistelukentistä on avautumassa mahdollisimman pian, ja ensimmäiset ladut voisivat avautua torstai-illalla 30.11.
Lumitykit tykittävät lunta isossa pilvessä kasaksi, kuvan päällä Onnellinen aurinko -elementti.

Päivitys 29.11.2023 klo 15.30: Luistelukenttien jäädytys on vielä kesken mm. säätilanteesta johtuen. Pahoittelemme viivästystä kenttien avautumisessa! Ajantasaisin tieto avautuneista kentistä löytyy kaupungin latu- ja jääinfokartalta.

Naantalin kaupungin liikunta-alueiden työnjohtaja Max Holmberg kertoo, että liikuntapaikkojen henkilöstö on tehnyt täydellä teholla töitä koko viikonlopun, jotta talviliikuntapaikkoja saadaan mahdollisimman pian käyttökuntoon. Luistelukenttien jäädytys on parhaillaan käynnissä, ja lunta luodaan Suovuoressa latuja varten.

Lietsalan, Suopellon, Taimon, Viluluodon, Teljentien, Viialan, Karvetin ja Merimaskun luistelukentät on tarkoitus saada mahdollisimman pian luistelukuntoon. Ensimmäisenä lumetetaan Suovuoren 600 metrin harjoituslenkki sekä 1,1 kilometrin latu, jotka olisi tarkoitus avata torstai-iltaan 30.11. mennessä.

– Lunta on tehty kahden lumitykin voimin lauantaiaamusta saakka ja tykitys lopetetaan tiistaiaamulla. Lumen pitää antaa kuivua vuorokauden, ja keskiviikkona voidaan aloittaa hiihtolenkkien lumetus. Kun lumi on levitetty, se vielä jyrsitän tasaiseksi. Lumen tulee olla tasalaatuista, jotta latu ja vapaan tyylin alustat voidaan tehdä, Holmberg kertoo.

Tieto kaikista avautuneista luistelukentistä sekä hiihtoladuista päivitetään Naantalin kaupungin latu- ja jääinfokartalle.

Luistelukaukalo, jossa tasainen jää aamuvalaistuksessa.
Jäädytys on parhaillaan käynnissä Naantalin luistelukentillä. Tasaisen jääpinnan jäädyttäminen vaatii useamman päivän työn.

Muillakin Naantalin luistelukentillä jäädytys on alkanut tai alkamassa pian, ja ne pyritään saamaan kuntoon lähipäivinä. Naantalissa on tänä talvena yhteensä 14 luistelukenttää, uusi kenttä on tulossa Luonnonmaan perhetalon lähiliikuntapaikalle.

Perhetalon lähiliikuntapaikalla aloitetaan jäädytystyöt ensi viikolla, kun uusi kaukalo on saatu pystytettyä. Kaukalon toimituksessa on ollut viivettä ja sen pitäisi saapua Luonnonmaalle viikon loppuun mennessä.

Suovuoren laduilla voidaan käyttää tykitettyä lunta, muut Naantalin ladut tehdään luonnonlumesta ja niitä ylläpidetään, kun lumitilanne sallii. Holmbergin mukaan vielä odotetaan hiukan apuja taivaalta, jotta luonnonladut saadaan tehtyä.

Kaupungin latu- ja jääinfoa kannattaa seurata koko hiihto- ja luistelukauden ajan, sillä sinne päivitetään ajantasaisesti tietoa, mitkä ladut sekä luistelukentät ja -reitit ovat käytössä ja milloin ne on viimeksi huollettu. Latu- ja jääinfokartan löydät myös suoraosoitteilla www.naantali.fi/latuinfo ja www.naantali.fi/jaainfo.

Aurinkoa arkenakin! Naantalin kaupunki julkaisee viikoittain aurinkoisia uutisia, joiden tarkoituksena on tuoda esille kaupungin positiivisia tapahtumia. Aurinkoisen uutisen tunnistat kuvan Onnellinen aurinko -elementistä. Tunnisteella #viikonaurinkoinenuutinen voit seurata aihetta sosiaalisessa mediassa.

Päivitetty 29.11.2023 klo 15.30 tiedolla, että luistelukenttien avautuminen on viivästynyt. Aiemmin uutisessa kerrottiin, että suurin osa luistelukentistä avautuu tiistain 28.11. aikana.

Päivitetty viimeksi
29.11.2023 15:36

Asiasanat

Asuminen ja ympäristö
Liikunta ja ulkoilu