Mirja Kujala sai tunnustusta Vallis Gratiae -mitalilla Naantali-päivän puistojuhlassa

Uutiset
Kulttuurielämän voimahahmo, Mirja Kujala sai Vallis Gratiae -mitalin Naantali-päivän 23.8.2025 puistojuhlassa klo 16-18. Kotipihakilpailussa huomioitiin pihojen pitkäjänteinen hoito.
MIrja Kujala palkittiin Vallis Gratiae -mitalilla Naantali-päivän puistojuhlassa 23.8. Kuva: Heidi Aaltonen.

Naantalin kulttuurielämästä tuttu voimahahmo Mirja Kujala palkittiin Vallis Gratiae -mitalilla. Kulttuuri on monin tavoin lähellä Kujalan sydäntä. Hän on esiintynyt Tarmon Teatterissa Turussa muutamissa näytelmissä, joissa hän voitti esiintymispelkonsa. Mirja Kujala on vaikuttanut Vallis Gratiae ry:ssä Naantalin Kulttuuritaloyhdistyksessä ja Naantalin Oppaissa niin jäsenenä kuin hallituksissakin. Lisäksi hän ollut mukana järjestämässä monia tunnettuja tapahtumia, esim. Birgitan Yö, Tuhkamarkkinat, Lasten Joulu, Naantali-päivä ja Lux Gratiae.

Oppaana Mirja Kujala aloitti vuonna 1986. Siitä lähtien hän on tehnyt värikkäitä rooliopastuksia, mm. Trokarit ja pirtukuninkaat-, Kylpyläromantiikkaa 1800-luvulla- ja Vanhojen talojen tarinoimaa -kierroksissa sekä Halloween- ja Lasten Kummituskierroksissa. Hän on ollut myös yksi ahkerimmista Kultaranta-oppaista. Mirja Kujalan ideasta on lähtenyt vuosittainen perinne, jossa Naantalin Oppaat, Visit Naantali ja Vallis Gratiae -yhdistys järjestävät naantalilaisten neljänsien luokkien oppilaiden käynnin Kultarannassa, presidentin kesäasunnon puutarhassa.

Mirja Kujala on ollut töissä myös Naantalin kaupungilla, vapaa-aikatoimistossa 1970-luvun lopulla mm. Salorannan leireillä ohjaajana ja Karvetin monitoimitalon nuorisotyöntekijänä.

Mirja Kujala on karjalaisperheen vanhin tytär ja hän vietti aikaisemmin tänä vuonna tasavuotisjuhlia. Hänellä on kolme tytärtä ja poika.

Kotiseutuyhdistys Vallis Gratiae ry on vuodesta 1975 alkaen jakanut vuosittain Vallis Gratiae -mitalin. Sillä voidaan palkita henkilö tai yhteisö, joka on antanut panoksensa Naantalin kulttuurikuvan kehittämisessä tai toiminnallaan edesauttanut Naantalin tunnetuksi tekemistä tai tehnyt huomattavan elämäntyön Naantalin tai sen asukkaiden hyväksi. Vallis Gratiae -mitalin ovat saaneet vuosien varrella mm. presidentit Kekkonen, Koivisto, Ahtisaari, Halonen ja Niinistö sekä Olavi Vuorisalo ja Raino Puottula. Mitalin on suunnitellut kuvanveistäjä Raimo Äijälä.

Kaksitoista kaunista pihaa palkittiin kotipihakilpailussa

Naantali-päivän pääjuhlassa palkittiin perinteisesti myös kotipihakilpailun voittajat. Erityisesti voittajapihoissa korostui pitkäjänteinen pihan hoito, sillä voittajat olivat palkittu jo aikaisempina vuosina joko kunniakirjoilla tai palkintopihalaatoilla, tai jopa molemmilla.

Kotipihakilpailun järjesti tänä vuonna kevään ja kesän aikana ensimmäistä kertaa Naantalin Omakotiyhdistys ry:n, Merimaskun Omakotiyhdistys ry:n sekä Rymättylän Pienkiinteistöyhdistys ry:n perustama Kotipihakilpailutoimikunta. Kuntalaiset ilmoittivat kilpailuun 19 pihaa. Toimikunta vieraili ja arvioi toinen toistaan kauniimpia ja mielenkiintoisempia pihoja kesän aikana.  Kilpailusarjat olivat omakotitalo-, taloyhtiö- ja yrityssarja.

Pihamestarilaatta

Terhi ja Juha Lappalainen, Linnavuori. Piha on ansainnut kunniakirjan vuonna 2007 ja palkintopihalaatan vuonna 2011.

Palkintopihalaatta

Pirkko ja Lasse Rantala, Haijainen. Piha on saanut kunniakirjan vuonna 2023
Saaristohotelli Vaihela, Velkua. Piha on kilpaillut yrityssarjassa ja palkittu kunniakirjalla vuonna 2022.

Kunniakirjat omakotitalosarjassa

Päivi ja Hannu Albertsson, Haijainen

Pirjo Evestin ja Heikki Nuutisen persoonallisen kaunis piha palkittiin kunniakirjalla, kuvaaja: Merja Leino.
Pirjo Evestin ja Heikki Nuutisen persoonallisen kaunis piha palkittiin kunniakirjalla, kuvaaja: Merja Leino.

Pirjo Evesti ja Heikki Nuutinen, Luonnonmaan Isokylä
Jaana Kemppainen ja Markku Virtanen, Luonnonmaan Isokylä
Katja Tammi-Pietilä ja Mika Pietilä, Suopelto
Marika ja Kai Rantala, Haijainen
Mira ja Marko Aalto, Kukolanvainio

Kunniakirjat taloyhtiö- ja yrityssarjassa

Tuulensuunkatu 19, Naantalin keskusta
Kristiinankatu 15 Naantalin keskusta
Käsityöläiskatu 4-6 Naantalin keskusta

Kaikkien pihoja ilmoittaneiden kesken arvottiin kolme K-kaupan 50 euron lahjakorttia. Naantalin perinteikäs pihakilpailu on jatkunut vuosittain jo vuodesta 1967 asti.
 

Päivitetty viimeksi
25.8.2025 10:28

Asiasanat

Kulttuuri ja vapaa-aika
Kulttuuri