Naantali myöntää tapahtumatukea yhdeksälle kiinnostavalle tapahtumalle

Uutiset
Naantalin kaupunki tukee kaupungin elinvoimaa ja ympärivuotista houkuttelevuutta lisäävien tapahtumien järjestämistä. Ensimmäistä kertaa järjestetyn haun myötä tapahtumatukea, yhteensä 20 000 euroa, myönnetään yhdeksälle tapahtumalle Manner-Naantalissa sekä saaristossa.
Ihmiset kävelevät Naantalin rannassa

Tapahtumatukien ensimmäinen hakujakso oli 1.–14.4.2025 ja siihen saatiin 18 hakemusta. Niiden joukosta kaupunki on pisteyttänyt, tuen myöntämiselle ilmoitettujen kriteereiden mukaisesti, yhdeksän tuensaajaa, joiden kesken jaetaan tapahtumatukea yhteensä 20 000 euroa.  

Tapahtumatukea ei jaeta heinäkuussa järjestettäviin tapahtumiin. 

  • Vastaanotimme 18 hakemusta, mikä on hyvä määrä. Olemme tyytyväisiä hakemusten laatuun ja monipuolisuuteen, sekä siihen, että joukossa oli myös aivan uusia tapahtumia, sanoo Naantalin kaupungin elinkeinopäällikkö Lassi Rosala

Tapahtumatukea tällä hakukierroksella saavat (satunnaisjärjestyksessä): 

  • Naantalin rannan ravintolat ry: Klassikot Naantalin rannassa 2.8.2025, Manner-Naantali

  • United Festivals: Sunfest 29-30.8.2025, Manner-Naantali 

  • Tammiston Tila: Taste of Archipelago 14.6.2025, Manner-Naantali 

  • Jöns Budde -seura: Naantalin kirjajuhlat 6-10.8.2025, Manner-Naantali 

  • Naantalin 4H -yhdistys: Miinanpäivät 24.5.2025, Rymättylä Poikko 

  • Saaristohotelli Vaihela/Holmberg Group: Octoberfest 6.9.2025, Velkua 

  • Runosaari: Runosaari-festivaali 12-14.6.2025, Velkua 

  • Varsinais-Suomen yrittäjät: Yrittäjyyteni biisit - Yrittäjän päivän juhla 5.9.2025, Manner-Naantali 

  • Venealan Keskusliitto Finnboat: Naantalin Venemessut 23-25.5.2025, Manner-Naantali 

Tapahtumatuen myöntämisen ansiosta Naantaliin syntyy hyviä tapahtumia eri alueilla ja monelle eri kohderyhmälle. Jokainen löytää varmasti joukosta itseään kiinnostavan tapahtuman, sanoo Lassi Rosala. 

Syksyllä järjestetään uusi tapahtumatuen hakukierros 25.8.–8.9.2025. Samaan tapahtumaan ei voi saada tukea kahta kertaa. Lassi Rosala kehottaa hakijoita huomioimaan kriteerit ja panostamaan hakemusten laadukkaaseen sisältöön, koska arviointi perustuu puhtaasti hakemuksiin. Vastuullinen tapahtuman järjestäminen on myös asia, jota Naantalin kaupunki arvostaa myöntäessään tapahtumatukea. 

Tapahtumatukea voi hakea yhdistys, yritys tai yhteisö kaikille avoimien tapahtumien järjestämiseen Naantalin kaupungin alueella. Yhden tapahtuman maksimitukisumma on 5 000 euroa. Määräaikana jätetyt hakemukset pisteytetään osa-alueittain laadullisten arviointikriteerien avulla. Tuen myöntämisestä päättää kaupunginjohtaja arviointiryhmän esityksestä.  

Päivitetty viimeksi
15.5.2025 11:36