Naantali sai koulunuorisotyöntekijän ja studiovelhon

Uutiset
Naantalin nuorisopalvelut on saanut kaksi uutta työntekijää. Meeri Laiho aloittaa koulunuorisotyöntekijänä elokuussa ja tammikuussa aloittanut Lauri Seppälä on nuoriso-ohjaaja, jonka erityisosaamisena musiikkituotanto.
Nuoriso-ohjaaja Lauri Seppälä ja koulunuorisotyöntekijä Meeri Laiho. Kuva: Veera Salminen

Elokuussa Naantalin Nuorisopalveluissa aloitti yhteisöpedagogiksi valmistuva Meeri Laiho. Hänet on palkattu AVI:n hankerahoituksen turvin uudeksi, määräaikaiseksi koulunuorisotyöntekijäksi. Meerin pääpaikkana on Suopellon koulu, mutta hän tulee toimimaan myös muissa yläkouluissa ja erityisnuorisotyöntekijä Krista Lampolahden työparina.

Oman työnsä tärkeimmät tavoitteet Meeri nimeää nopeasti.

  • Yhteisöllisyyden ja kouluhyvinvoinnin lisääminen. Pääpaino on ryhmätyöskentelyssä, mutta myös yksilötyötä teen tarpeen mukaan. Katson että oma vahvuuteni on siinä, että olen helposti lähestyttävä ja nuoria varten.

Koulunuorisotyöntekijä tekee tiivistä yhteistyötä koulun henkilökunnan kanssa, mutta työn tärkeä peruspohja on, että se on aina nuorelle vapaaehtoista ja nuoresta lähtöisin.

Naantalissa asuvan Meerin arjen vastapainoihin kuuluvat monipuoliset liikuntaharrastukset, luonnossa liikkuminen, sienestys ja avantouinti.

Tammikuussa Naantalissa aloittaneen nuoriso- ja vapaa-ajanohjaaja Lauri Seppälän erityisosaamista ovat musiikki ja ammattimainen studiotyöskentely. Hän on ollut jo mukana nuorten taideprojektissa, jonka päätteeksi julkaistiin Spotifyssä Sulle tärkeää -kappale. Lauri tekee perusnuorisotyötä, mutta uuden ja oman musiikin tekemisen mahdollisuudet kohentuvat hänen kauttaan Naantalissa mittavasti.

  • Maijamäen kouluun valmistuu syksyn aikana äänitysstudio, joka tarjoaa maksuttomasti naantalilaisille nuorille paikan luoda omaa musiikkia.

Elokuussa pidettiin ensi kerran myös yhteistä nuorten bändileiriä Raision kanssa. Kesän aikana itsekin monipuolinen muusikko Lauri on ollut mukana toteuttamassa lukiolaisten projektia, jossa on tehty omia rap & reggaepohjaisia biisejä albumin verran. Myös podcasteja tullaan jatkossa tekemään ja ehkä myös audiodraamoja. Lauri uskoo, että toiminta vilkastuu nopeasti, kunhan sana lähtee kiertämään nuorten keskuudessa näistä mahdollisuuksista. Musiikin tekemisestä kiinnostuneet voivat ottaa Lauriin suoraan yhteyttä eikä genrellä ole väliä. Tekeminen lähtee liikkeelle nuorten omista toiveista ja ideoista ja lopputulemista pyritään tekemään aina mahdollisimman laadukkaita.

Nuorisopalvelut on aloittanut yhteistyön myös Naantalin Musiikkiopiston kanssa ja syyslomalle on tulossa bändileiriä. Myös musiikkiin liittyviä tapahtumia ja esiintymistilaisuusia on suunnitteilla.

Kirjoittanut: Marko Laihinen

Kuva: Veera Salminen

Päivitetty viimeksi
19.8.2024 12:41

Asiasanat

Nuoret
Kulttuuri ja vapaa-aika
Kasvatus ja koulutus