Naantalin juomaveden laatu maailman parhaimpien joukossa

Uutiset
Unesco nostaa tuoreehkossa kirjassaan Turun Seudun Vesi Oy:n tuottaman juomaveden laadun yhdeksi maailman parhaimmista. Naantalin kaupunki on yksi Turun Seudun Vesi Oy:n omistajista, ja sen toimittama talousvesi on käytössä naantalilaistalouksissa.
Lavuaareissa vihreään juomalasiin ja sen yli tulee paineella hanasta vettä. Kuvan päällä Onnellinen aurinko -elementti.

Turun Seudun Vesi Oy kertoo tiedotteessaan, että sen omistama Virttaankankaan tekopohjavesilaitos sijoittui Unescon tekemässä maailmanlaajuisessa vertailussa jaetulle ykkössijalle juomaveden laadullisessa arvioinnissa. Lisäksi Turun Seudun Vesi Oy:n tekopohjavesijärjestelmää käytetään kirjassa laajasti hyvänä esimerkkinä. YK:n Unescon julkaisema kirja Managing Aquifer Recharge – A Showcase for Resilience and Sustainability ilmestyi marraskuun lopussa 2021.

Parhaimmat tulokset Turun Seudun Vesi sai veden laatua vertaavissa ja kestävää kehitystä mittaavissa arvioinneissa. Edellisten lisäksi kirjaan sisältyi tekopohjavesilaitosten tuottaman veden hintavertailu, jossa länsimaisena vesilaitoksena yhtiö sijoittui hinnoittelussaan keskivaiheille.

Tekopohjaveden tuotanto tuodaan julkaisussa esille tehokkaana, ympäristöystävällisenä ja kestävän kehityksen mukaisena juomaveden tuotantotapana pohjavesivarojen voimakkaasti vähentyessä maailmassa.

Myös Naantalissa ollaan ilahtuneita Turun Seudun Vesi Oy:n hyvästä sijoituksesta.

– On hienoa, että meillä on käytössä näin erinomaista vettä ja Turun Seudun Vesi saa siitä tunnustusta myös maailmalla. Suomessa emme aina ehkä muista, että näin hyvälaatuinen talousvesi ja vesijohtoverkoston toimivuus ei ole maailman mittakaavassa itsestäänselvyys, kertoo Naantalin kaupungin vesihuoltopäällikkö Esa Saarre.

Kunnianosoitus suomalaiselle vesiosaamiselle

Unescon julkaisuun oli valittu 28 tekopohjavesilaitosta 21 eri maasta. Kirjassa Turun Seudun Veden tekopohjavesilaitos edustaa ainoana vesilaitoksena pohjoismaalaista vesiosaamista. Unescon toimittaman kirjan kirjoittamiseen osallistuivat Turun Seudun Vesi Oy:stä toimitusjohtaja Aki Artimo, tuotantopäällikkö Osmo Puurunen ja hydrogeologi Sami Saraperä.

– Arvioinnissa otetiin huomioon juomaveden erinomaisen laadun lisäksi muita tekijöitä kuten ekologiset, lainsäännölliset ja ympäristölliset seikat sekä energiatehokkuus. Turun Seudun Veden hyvä menestys tekopohjavesilaitoksia koskevassa maailmanlaajuisessa vertailussa sekä iso näkyvyys Unescon julkaisussa on kunnianosoitus suomalaiselle vesiosaamiselle. Odotamme kirjasta saadulla näkyvyydellä syntyvän uusia mahdollisuuksia suomalaisen vesiosaamisen viennille, Artimo sanoo Turun Seudun Vesi Oy:n tiedotteessa.

Virttaankankaan tekopohjavesilaitos on Suomen suurin tekopohjavesilaitos ja Suomen toiseksi suurin juomavesilaitos.

Turun Seudun Vesi Oy:n tiedote aiheesta.

Aurinkoa arkenakin! Naantalin kaupunki julkaisee viikoittain aurinkoisia uutisia, joiden tarkoituksena on tuoda esille kaupungin positiivisia tapahtumia. Aurinkoisen uutisen tunnistat kuvan Onnellinen aurinko -elementistä. Tunnisteella #viikonaurinkoinenuutinen voit seurata aihetta sosiaalisessa mediassa.

Päivitetty viimeksi
1.2.2022 12:53

Asiasanat

Asuminen ja ympäristö
Vesihuolto