Naantalin kaupunki käynnisti vuokrauskilpailun Tuulensuojan liiketilasta

Uutiset
Naantalin kaupunki vuokraa toimitilan Tuulensuojan rakennuksesta. Ensimmäisen vaiheen osallistumisilmoitukset tulee jättää viimeistään 16.3.2026.
Punainen Tuulensuojan rakennus talvella.

Naantalin kaupunki on käynnistänyt 2-vaiheisen vuokrauskilpailun Vanhankaupungin rannassa sijaitsevasta Tuulensuojan toimitilasta. Vuokrattava tila on kooltaan 76 m², ja se sijaitsee keskeisellä paikalla vilkkaalla matkailualueella Siltapuistonaukion laidalla. Tiloissa sijaitsi aiemmin Naantalin Matkailu Oy:n toimisto.

Vuokrattava liiketila soveltuu toimijalle, joka haluaa sijoittua näkyvälle paikalle meren ja matkailijavirtojen äärelle. Vuokrasopimus on määräaikainen ja ulottuu syyskuun 2027 loppuun saakka.

– Tavoitteena on löytää Tuulensuojaan toimija, joka tukee Vanhankaupungin rannan vetovoimaa ja palvelutarjontaa. Tiloissa voi järjestää monenlaista yritystoimintaa, mutta esimerkiksi kahvila- tai ravintolatoimintaan tilat eivät nykyisellään oikein sovellu, kertoo Naantalin kiinteistöpäällikkö Pekka Alm.

Vuokrauskilpailu toteutetaan kaksivaiheisena menettelynä. Ensimmäisessä vaiheessa toimijat jättävät osallistumisilmoituksen ja kuvauksen suunnitellusta toiminnasta. Naantalin kaupunki valitsee tämän perusteella jatkoon etenevät toimijat, jotka kutsutaan mukaan varsinaiseen vuokrahuutokauppaan.

Ensimmäisen vaiheen valinnassa painotetaan muun muassa liiketoiminnan soveltuvuutta alueelle, tarjoajan taloudellisia valmiuksia ja liiketoiminnan tuotto-odotusta, toiminnan työllistävyyttä sekä aukioloaikoja eri sesonkeina.

Vuokrattava tila luovutetaan siinä kunnossa, jossa se on vuokrasopimusta solmittaessa. Piha-alue ei kuulu vuokraan.

Vuokrauskilpailun osallistumisilmoitus jätetään Huutokaupat.com-palvelussa 16.3.2026 klo 15.00 mennessä. Osallistumisilmoituksen liitteet toimitetaan sähköpostitse kaupungin kirjaamoon. Lisätietoa Tuulensuojan vuokrauskilpailusta löydät Huutokaupat.com-palvelusta.

Naantalin kaupungilla on parhaillaan käynnissä myös tarjouskilpailu Siltapuistonaukion ja Merisalintorin myyntipaikoista. Tarjouskilpailuun voi osallistua 1.3.2026 saakka kaupungin tarjouspalvelussa osoitteessa  tarjouspalvelu.fi/naantali.

Päivitetty viimeksi
26.2.2026 9:00

Asiasanat

Yrittäjät
Asuminen ja ympäristö
Työ ja yrittäminen
Toimitilat