Naantalin neuvolapalvelut palkittiin juhlavuonna lasten ja perheiden hyväksi tekemästään työstä

Uutiset
Naantalin neuvolapalvelut on palkittu Vuoden lapsellinen teko -tunnuksella, jonka jakaa Pelastakaa Lapset ry:n Naantalin paikallisosasto. Palkinto jaetaan vuosittain henkilölle tai taholle, joka on tehnyt töitä lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisäämiseksi paikallisesti. 
Joulukuusen ympärillä neuvolan terveydenhoitajia ja Naantalin Pelastakaa Lapsen ry:n hallituksen jäseniä. Kuvan päällä Onnellinen aurinko -elementti.

Naantalin Pelastakaa Lapset ry:n puheenjohtaja Christina Leppänen kertoo, että järjestön hallitus arvostaa suuresti neuvolan tekemää työtä lapsien ja perheiden hyväksi. Neuvolatoiminta täyttää Suomessa tänä vuonna 100 vuotta.

– Arvostamme äärimmäisen paljon neuvolatoimintaa ja neuvolan terveydenhoitajia. Neuvolatoiminnalla on ollut suuri merkitys läpi historian, ja toiminta on kehittynyt ajan ja yhteiskunnan muuttuessa vastaamaan perheiden tarpeita, Leppänen toteaa.

Vuoden lapsellinen teko -tunnus luovutettiin Naantalin neuvolalle viime viikon keskiviikkona. Leppänen nosti puheessaan esille neuvolan pitkän historian: Suomen ensimmäinen pienten lasten neuvonta-asema perustettiin vuonna 1922 Helsinkiin. Jo sitä ennen lapsiperheitä oli tukenut Maitopisara-yhdistys, joka huolehti mm. lasten riittävästä ravinnon saannista. Neuvolatoiminnalla haluttiin alun perin erityisesti puuttua lapsikuolleisuuteen. Kunnalliseksi palveluksi neuvolat muuttuivat vuonna 1944.

Sadan vuoden aikana neuvolalla on ollut suuri merkitys mm. tuberkuloosin ja eri infektiotautien torjunnassa sekä kansanterveyden edistämisessä. Leppänen korostaa myös neuvolan roolia imeväis- ja äitiyskuolleisuuden pudottamiseksi sekä lasten rokotusohjelman toteuttamiseksi. Nykyisin neuvolassa korostuu fyysisen terveyden lisäksi myös psyykkisestä terveydestä huolehtiminen.

– Neuvolat tarjoavat perheille kokonaisvaltaista tukea. Se on varmasti yhteiskunnan kannattavampia toimintoja, Christina Leppänen toteaa.

Naantalin neuvola kiittää lämpimästi Naantalin Pelastakaa Lapset ry:tä tunnustuksesta.

– Olemme kiitollisia ja arvostamme meille neuvolaan myönnettyä huomionosoitusta. Pidämme tärkeänä, että teemme jatkossakin yhteystyötä eri järjestöjen kanssa lasten ja nuorten hyvinvoinnin hyväksi, sanoo terveydenhoitaja Hanna Gustafsson.

Neuvolassa joulukuusen ympärillä terveydenhoitajia sekä Naantalin Pelastakaa Lapset ry:n hallituksen jäseniä.
Kuvassa vasemmalta oikealle: Naantalin Pelastakaa Lapset ry:n hallituksen jäsenet Christina Leppänen, Tellervo Hannula-Lehtinen ja Marjo Sipilä sekä neuvolan terveydenhoitajat Hannele Kokkola, Sari Aaltonen, Iida Poikkeus ja Hanna Gustafsson.

Naantalin Pelastakaa Lapset ry on toiminut Naantalissa jo vuodesta 1954. Yhdistys tukee naantalilaisia vähävaraisia lapsiperheitä taloudellisesti esimerkiksi harrastustoiminnassa ja oppimateriaalien hankinnassa. Yhdistys jakaa myös ruokalahjakortteja.

Christina Leppänen kertoo, että erityisesti tänä syksynä harrastustukihakemuksia on tullut paljon, samoin ruokalahjakortteja on jaettu enemmän. Naantalin Pelastakaa Lapset on tukenut myös ukrainalaisia perheitä yhteistyökumppaneidensa kautta.

Aurinkoa arkenakin! Naantalin kaupunki julkaisee viikoittain aurinkoisia uutisia, joiden tarkoituksena on tuoda esille kaupungin positiivisia tapahtumia. Aurinkoisen uutisen tunnistat kuvan Onnellinen aurinko -elementistä. Tunnisteella #viikonaurinkoinenuutinen voit seurata aihetta sosiaalisessa mediassa.

Päivitetty viimeksi
19.6.2023 12:38

Asiasanat

Lapsiperheet
Sosiaali- ja terveyspalvelut
Neuvolapalvelut