Perhepäivähoito on kodinomainen vaihtoehto varhaiskasvatukselle

Uutiset
Naantalissa lapsen päivähoidon voi toteuttaa päiväkodin sijasta myös perhepäivähoidossa. Perhepäivähoito on kodinomaista, hoitajan kotona pienessä ryhmässä tapahtuvaa ja lapsen yksilölliset tarpeet huomioivaa kunnallista varhaiskasvatusta.
Perhepäivähoitaja lukee satua pienelle lapselle.

Heini Mattila on hoitanut lapsia kotonaan Naantalissa yli 30 vuotta. Työ on ollut hänelle kutsumus yläkouluikäisestä lähtien.

– Tiesin jo varhain, että haluan tehdä lasten parissa töitä ja olen onnellinen, että olen saanut tehdä tätä näin pitkään, Mattila kertoo.

Vuosien varrella Mattilalla on ollut jopa viidestä seitsemään hoitolasta samanaikaisesti, mutta lakimuutokset ovat vuosien aikana laskeneet hoitolasten määrää. Nykyisellään maksimi on neljä kokopäiväistä lasta hoitajaa kohden.

Myös hoitolasten ikään on tullut muutoksia vuosien aikana. Nykyään perhepäivähoitoon voi tuoda 0–3-vuotiaita lapsia, minkä jälkeen hoito jatkuu päiväkodissa. Muutos on Mattilan mukaan hyvä, sillä pienemmät lapset hyötyvät perhepäivähoidon rauhallisemmasta rytmistä usein vanhempia lapsia enemmän.

– Lisäksi arjen suunnittelu helpottuu, kun lapset ovat suurin piirtein saman ikäisiä. Yhtenä vuotena minulla oli lapsia 1–5-vuotiaisiin, mikä loi haastetta muun muassa yhteisen tekemisen suunnittelulle.

Pienessä ryhmässä aikataulut joustavat

Naantalissa työskentelee 10 perhepäivähoitajaa eri puolilla kaupunkia. Rymättyläläinen Minna Iivanainen hoitaa neljää lasta omakotitalossa, jossa asuu myös kaksi kissaa ja koira.

Perhepäivähoidossa arkirytmi on varsin samanlaista kuin päiväkodissa. Päivät täyttyvät leikistä sisällä ja ulkona, ruokailusta ja päiväunista. Varhaiskasvatussuunnitelmaa noudatetaan samoin kuin päiväkodeissa.

Välillä Heini Mattila vie lapsia kirjastoon, ja lähellä asuvaa toista perhepäivähoitajaa lapsineen tavataan leikkipuistoissa. Iivanainen on alueensa ainoa perhepäivähoitaja, ja leikkitreffit järjestyvät toisinaan Rymättylän avoimessa perhekerhossa. Lisäksi ryhmä tekee retkiä lähiluontoon, tietysti eväiden kera.

Mattila kokee, että vaikka arki on pitkälti samaa kuin päiväkodissa, pienellä ryhmällä on enemmän joustavuutta muutoksille ja aikataulupaineille. Pienen ryhmän etuja on myös se, että hoitaja ja lapsi oppivat tuntemaan toisensa hyvin. Hoitajan syli on aina lähellä.

– Pystyn kertomaan vanhemmille lapsen päivistä enemmän, kun olen ollut läsnä aamusta iltapäivään saakka.

Mattilalle on aina ollut mielekästä hoitaa lapsia omassa kodissaan. Asunnosta löytyy erilliset huoneet leikkimiselle ja päiväunille. Keittiö on turvallisuussyistä kiellettyä aluetta. Sisäänkäynneillä on kuvitteelliset portit, joista lapset eivät Mattilan mukaan edes yritä kulkea.

Perhepäivähoitaja leikkimässä lasten kanssa pihalla talvella.
Rymättyläläinen perhepäivähoitaja Minna Iivanainen haluaa tarjota lapsille mahdollisimman paljon tekemistä ja elämyksiä ympäri vuoden. Hän keksii aktiivisesti uusia leikkejä ja tekemistä lapsille.

Mattila opettaa aina lapsille, mitkä ovat paikkoja tai tavaroita, joihin ei saa koskea. Malli on toiminut hyvin, kun lapsen kanssa on keskusteltu ja perusteltu miksi tiettyjä asioita ei saa tehdä.

Mattila suosittelee perhepäivähoitoa kaikille lapsille, mutta etenkin niille, joilla on havaittu esimerkiksi aistiyliherkkyyttä tai muuten tarvetta rauhallisemmalle ympäristölle.

Iivanaisen mukaan pienen lapsen on helpompi rakentaa luottamussuhde, kun ryhmä on pienempi ja läsnä on vain yksi hoitaja.

Perhepäivähoitaja viettämässä aikaa lasten kanssa kotioloissa.

Perhepäivähoito Naantalissa

Perhepäivähoito on kodinomaista, hoitajan kotona pienessä ryhmässä tapahtuvaa lapsen yksilölliset tarpeet huomioivaa kunnallista varhaiskasvatusta. Omassa kodissaan työskentelee Naantalissa 10 perhepäivähoitajaa, jotka toimivat aktiivisesti omissa alueellisissa tiimeissä.

lateral-image-left
Päivitetty viimeksi
4.9.2026 9:00

Asiasanat

Lapsiperheet
Kasvatus ja koulutus
Koulutus