Pieni teko, parempi Naantali -kampanja tavoitti kaupunkilaisia ja innosti tekemään pieniä tekoja toisten hyväksi

Uutiset
Naantalissa tehtiin 14.11.–14.12. välisellä ajalla pieniä tekoja toisten hyväksi Naantalin kaupungin Pieni teko, parempi Naantali -kampanjan innoittamana.
Viikon aurinkoinen uutinen.

Naantalissa marras-joulukuussa käynnissä ollut Pieni teko, parempi Naantali -kampanja tuli päätökseen lauantaina 14.12. Kampanjassa olivat mukana Naantalin varhaiskasvatuksen sekä perusopetuksen lapset, ja myös kaikki kaupunkilaiset paikallisia yhdistyksiä, seuroja ja yrityksiä myöten oli haastettu mukaan.

Kampanjan tavoitteena oli kiusaamisen ehkäisy sekä yhteisöllisyyden luominen Naantalissa.

– Kiusaamisen ehkäisyssä tarvitaan ennen kaikkea aikuisten lapsille antamia hyviä ja positiivisia malleja siitä, miten me ihmiset toimimme suhteessa toinen toisiimme, toteaa kampanjaa luotsannut Naantalin kaupungin varhaiskasvatusjohtaja Kaisa Rantala.

– Toivomme, että kampanja on vahvistanut ennen kaikkea aikuisten ymmärrystä ylipäätään positiivisen keskustelun merkityksestä.

Rantala itse on työssään seurannut huolestuneena sitä, mihin suuntaan aikuisten välinen vuorovaikutus on valumassa. Liian vähän aikuisten arjessa toteutuu halu ymmärtää toisten ihmisten näkemyksiä. Kenties arjen kiireessä unohdamme huolella kuunnella, mitä toisella ihmisellä todella on sanottavanaan.

– Kun keskittyy siihen mitä itse sanoo, jää keskustelussa todellinen empaattisuus ja kuuleminen vähemmälle. Aito keskustelu on sitä, että kunnioittaa toisen intressejä ja erilaisia ajatuksia, Rantala sanoo.

Avun tarjoamista, aikaa ja pieniä muistamisia

Pieni teko, parempi Naantali -kampanjan tiimoilta Naantalin varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa oppilaille on kerrottu kampanjan aiheista, ja lapset ja nuoret ovat konkreettisesti auttaneet arjessa toinen toisiaan, mutta myös aikuisia. Lapset ovat muun muassa auttaneet kaveriaan pukemisessa, lohduttaneet kaveria, auttaneet siivoamisessa ja ottaneet mukaan leikkiin.

Esimerkiksi Velkualla Kummelin päiväkotiryhmä ilahdutti kampanjan innoittamana Kummelin ryhmäkodin asukkaita joululauluilla ja suklaakonvehdeilla. Kreivinniityn päiväkodin lapset taas toivat lämmintä mieltä Aurinkosäätiön asukkaille sekä leipoivat heille piparkakkuja.

.
Merimaskun iltapäiväkerhossa lasten pieniä hyviä tekoja kerättiin lumilyhtyyn, jossa jokaista pientä hyvää tekoa merkkaa lumilyhtyyn laitettu kampanjatarra. Perjantaina lyhty saatiin täyteen lumipalloja, ja se alkoi loistaa. Yhteisen ponnistuksen kunniaksi iltapäiväkerhossa juodaan mehua ja syödään pipareita yhdessä.

Lukiolaiset osallistuivat kampanjaan sydänpäivässä, jossa tehtiin lupauksia pienistä teoista. Tällaisia olivat esimerkiksi lupaukset perheen kanssa vietetystä ajasta.

Kuntalaisille kampanja on näkynyt sosiaalisessa mediassa sankarivideoina, jotka ovat keränneet Facebookissa ja Instagramissa lähes 14 500 näyttökertaa. Naantalilaiset ovat kertoneet omista ja toisten tekemistä pienistä teoista kampanjan verkkosivujen kautta. Tekojen joukossa oli muun muassa oman ajan ja avun tarjoamista, kirjojen lainaamista, kauppaostoksissa auttamista ja pienten lahjojen antamista.

Kampanjan innoittamana eräs perhe halusi kutsua Naantalin sosiaalitoimen kautta toisen lapsiperheen viettämään joulua luokseen.

– Oman kodin avaaminen ventovieraalle on todella sydämen pieni teko, Rantala iloitsee.

Yritysten pienistä teoista mainittakoon matkailuyrittäjä Pentti-Oskari Kankaan pieni teko: Yrittäjä lahjoittaa niille lapsille lahjakortteja, jotka omalla toiminnallaan edistävät kiusaamisen ehkäisyä. Myös työpaikkakiusaamisen ehkäisy pienenä ja tärkeänä tekona tuli kampanjasivujen kautta jätetyissä vastauksissa esiin.

Vaikka kampanja nyt päättyykin, kampanjatiimi toivoo, etteivät sen teemat unohdu. Joulu on hyvää aikaa jatkaa pienien tekojen tekemistä.

– Pieni muistaminen joululahjana voi olla muutakin kuin aineellista, esimerkiksi soitto tai kutsu kylään ystävälle tai sukulaiselle. Se voi olla lahjoista parhain, Rantala sanoo.

Kampanjasivuilta voit käydä lukemassa, millaisia pieniä tekoja naantalilaiset ovat tehneet toisilleen.

Aurinkoa arkenakin! Naantalin kaupunki julkaisee viikoittain aurinkoisia uutisia, joiden tarkoituksena on tuoda esille kaupungin positiivisia tapahtumia. Aurinkoisen uutisen tunnistat kuvan aurinkologosta. Tunnisteella #viikonaurinkoinenuutinen voit seurata aihetta sosiaalisessa mediassa.

Päivitetty viimeksi
17.12.2019 8:24

Asiasanat

Kasvatus ja koulutus