Sini-Meri Hedbergin ja Naantalin Musiikkijuhlien yhteisnäyttely jatkaa Naantalin taidehuoneen kesänäyttelyiden sarjaa

Uutiset
Turkulaisen Sini-Meri Hedbergin ja Naantalin Musiikkijuhlien yhteistyö jatkuu jo toista vuotta peräkkäin. Hedbergin näyttely Merellisiä on nähtävillä Naantalin taidehuoneella 9.6.-28.6.2026. Näyttelyyn on vapaa pääsy koko näyttelyn ajan.
Sini-Meri Hedberg: Veden varassa, abstrakti maalaus

Merellisiä-näyttelyssä nähdään meriaiheisia maalauksia, jotka Sini-Meri Hedberg on maalannut kunnioituksesta merta kohtaan. Maalaukset vievät lapsuuden kesiin, kuumalle hiekalle ja auringon paisteeseen.

Osa maalauksista nostaa esiin meren ekosysteemin haavoittuvuuden ja toivoo tekoja luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi. Pinta nousee -maalaus kertoo maapalloamme ravisuttelevasta ilmastonmuutoksesta, jonka vaikutuksesta meren pinta nousee. Ilmiö ei vielä ole ajankohtainen Suomessa, mutta meidän on hyvä tunnistaa globaali ongelma.

Hedberg kuvailee: ”Inspiroidun voimakkaasti meriaiheesta ja se on minulle mieluinen maalausten lähtökohta ja aihe, jota olen maalannut paljon urani aikana. Meren aaltoileva liike, äänimaailma ja tuoksu voimaannuttavat. Näyttely tuo eteemme kokonaisuuden, joka puhuu puhtaan Saaristomeren puolesta.”

Sini-Meri Hedberg valmistui kuvataiteilijaksi vuonna 2004 Turun Taideakatemiasta, minkä jälkeen hän on pitänyt kolmisenkymmentä yksityisnäyttelyä ja osallistunut laajasti yhteisnäyttelyihin. Hedberg maalaa pääsääntöisesti akryyli- ja öljyvärein kankaalle. Hänellä on teoksia mm. ulkoministeriössä, valtion taideteostoimikunnan, Turun, Kaarinan ja Rovaniemen kaupungin taidekokoelmissa.

Taiteilijatapaamiset ovat sunnuntaisin 14.6. klo 13 ja 28.6. klo 15. Tervetuloa!

Naantalin taidehuone
Aukioloajat
19.5.-30.8.2026 ti-su klo 11.00-18.00
Poikkeusaukioloajat
Juhannusaattona suljettu
Puhelinnumero
näyttelykaudella
Käyntiosoite

Mannerheiminkatu 5
21100 Naantali

Sijainti kartalla
Postiosoite

PL 43
21101 Naantali

Päivitetty viimeksi
9.6.2026 11:00

Asiasanat

Kulttuuri ja vapaa-aika
Taiteet