Tutustu romanttiseen Naantaliin - keräsimme kohteet kartalle

Uutiset
Naantalin kaupunki kysyi kuntalaisilta romanttisia ja näkemisen arvoisia paikkoja kaupungissa. Vastauksista koottiin teemakartta, jota apuna käyttäen paikkoihin voi käydä tutustumassa.
Luolalanjärvi auringonlaskun aikaan ja järven poikki kulkeva puusilta.

Kesäinen Naantali tarjoaa saapuvalle paljon tutustumisen arvoisia kohteita. Valmiin kartan kanssa ei tosin tarvitse käyttää aikaa etsimiseen. Naantalilaiset ovat paljastaneet suosikkipaikkansa kotikaupungissaan.

Kaupunkilaisten vastauksissa korostui muun muassa Kuparivuoren kalliot, Kirkkopuisto, Nunnalahti ja Vanhankaupungin ranta. Kohteita ehdotettiin myös saaristosta. Kaupunki pyrki valitsemaan kohteiksi sekä yleisesti tunnetumpia että harvemmin esillä olevia paikkoja.

Kaupunki keräsi vastauksia erillisellä lomakkeella ja pyysi vastaajia myös perustelemaan vastauksensa. Moni kertoo oman rakkaustarinansa alkaneen juurikin Kuparivuorelta tai rannan vierasvenesataman laiturilta. Uutiskuvanvuori Rymättylässä toimii monelle pariskunnalle ajanviettopaikkana vuosikymmeniäkin myöhemmin. 

Vastaukset koottu teemakarttaan

Naantalin kaupunki koosti vastauksista teemakartan Know Your Hoods -karttapalveluun. Teemakartan tarkoitus on kertoa laajemmalle yleisölle ja turisteille paikallisten suosikkipaikoista ja tarjota kesäistä tekemistä. Kartta saattaa tarjota myös paikallisille uusia vierailukohteita.

Kartta on toteutettu suomeksi ja englanniksi.

Teemakarttaan päätyneiden kohteiden valintaan vaikutti muun muassa niiden sijainti ja turvallisuus. Kohteissa vierailun ei tule aiheuttaa haittaa maanomistajalle, muille ihmisille tai luonnolle. Kaikki kohteet eivät ole esteettömiä, ja vierailu paikoissa tapahtuu kulkijan omalla vastuulla. Osaa kartan kohteista ylläpitää ja huoltaa kaupunki.

Teemakarttaa tullaan päivittämään ja kohteita lisäämään tulevaisuudessa. Vinkkejä romanttisista ja näkemisen arvoisista paikoista voi lähettää kaupungin viestinnän sähköpostiin viestinta@naantali.fi.

 

Tutustu myös näihin reitteihin

Pikku Myyn jalat ja muurissa mietelausekyltti

Muumien mietelausepolku - elämänviisauksia meren äärellä

Muumimaailman kotikaupungissa, Naantalissa, voit kulkea rantaa pitkin ja lukea lauseita Muumien filosofiasta.

lateral-image-left
Kulttuurimaisemataulu Taimon asuinalueella.

Manner-Naantalin vanhaa kulttuurimaisemaa opastauluissa

Naantalin pohjoisilla asuinalueilla olevat opastaulut kertovat maiseman muutoksista vuosisatojen aikana. Käy katsomassa, mitkä ilmiöt ovat muovanneet maisemaa!

lateral-image-left
Opastaulu Naantalin vanhasta kylpylaitoksesta rannan laiturin äärellä.

Aurinkopolun opastaulut

Aurinkopolku kulkee rantoja pitkin Naantalin Kylpylästä Vanhankaupungin sydämeen. Opastaulut kertovat sanoin ja kuvin Naantalin historiasta.

lateral-image-left
Päivitetty viimeksi
26.6.2025 9:00

Asiasanat

Kulttuuri ja vapaa-aika
Matkailu
Liikunta ja ulkoilu