Urheiluseurat ovat kuntien tärkein liikuttaja – tutustu Naantalin ja Raision seuratoimintaan

Uutiset
Syksyn korvalla urheiluseurat aloittelevat kauttaan Naantalissa ja Raisiossa. Harrastaminen on lapsille ja nuorille erinomaista terveyttä ja sosiaalisuutta edistävää tekemistä. Myös aikuisille on paljon mahdollisuuksia harrastamiseen ja muuhun seuratoimintaan.
Kuvassa lukee Raisio & Naantali: Yhteisen auringon alla urheillen.

Seuratoiminta mahdollistaa lapsille, nuorille ja aikuisille mahdollisuuden kokeilla erilaisia urheilulajeja. Lapsena aloitettu harrastus voi poikia myöhemmin jopa ammattiuran. Lapsena aloitettu liikkuminen johtaa myös todennäköisemmin liikkumiseen aikuisenakin. Kaupungit tekevät tiivistä yhteistyötä paikallisten urheiluseurojen kanssa. 

Naantalin ja Raision kaupungit tukevat lasten ja nuorten seuratoimintaa muun muassa tarjoamalla seuroille maksutta käyttöön tilojaan alle 20-vuotiaiden toiminnoissa. Lisäksi kaupungit tarjoavat taloudellista tukea seuroille haettavina avustuksina. 

Naantalin kaupungin liikuntapalvelupäällikkö Maija Puolakanaho ja Raision kaupungin liikunta- ja nuorisotoimen johtaja Karita Toivonen ovat yhtä mieltä siitä, että seurat ovat merkittävin liikuttaja molemmissa kaupungeissa. 

– Kaupunkina emme voisi koskaan tarjota urheilutoimintaa siinä laajuudessa, missä seurat sitä pyörittävät, Puolakanaho kertoo.  

Molemmissa kaupungeissa toimii oma seuraparlamentti, joissa seurat jakavat ajatuksiaan ja näkemyksiään toiminnasta sekä kehittävät asioita yhdessä kaupunkien kanssa. Kaupungit hyödyntävät seurojen asiantuntemusta esimerkiksi silloin, kun kaupunkiin suunnitellaan uutta liikuntapaikkaa. 

Naapurikuntaankin on sallittua loikata 

Jos mieleistä harrastusta ei löydy omasta Naantalista, kannattaa kurkistaa rajan yli naapurikunta Raisioon.  

– Raisiossa voi harrastaa esimerkiksi lentopalloa ja uintia, mitä Naantalissa ei voi tehdä. Naantalissa raisiolaiset voivat niin ikään harrastaa esimerkiksi ringetteä ja koripalloa. Löytyy myös lajeja, joita molemmat kunnat tarjoavat ja joissa seurat tekevät yhteistyötä, Toivonen vinkkaa. 

Kaupunkien ylläpitämät Sun harrastus -toiminta Naantalissa sekä Raisio harrastaa tarjoavat lapsille maksuttoman mahdollisuuden harrastaa myös koulupäivän jälkeen. 

Seuroihin kaivataan myös vetäjiä 

Naantalin kaupunki toteutti vuosi sitten kyselyn paikallisille urheiluseuroille, jossa kartoitettiin seurojen tilannetta ja huolia. Lajeihin ja seuroihin toivotaan uusia harrastajia, mutta myös ihmisiä pyörittämään seurojen toimintaa. 

Puolakanaho kannustaakin aikuisia tutustumaan harrastustoiminnan lisäksi seuratoimintaan sen koko laajuudessa. Seuroihin voi hakeutua esimerkiksi välinevastaavaksi, valmentajaksi, ohjaajaksi tai alkuvaiheessa apuohjaajaksi. Toimintaan voi sitoutua siinä määrin kuin itsestä tuntuu hyvältä.  

Terveyshyötyjen lisäksi seuratoiminta tarjoaa yhteisöllisyyttä ja mahdollisuuden tutustua uusiin ihmisiin. Sen ei tarvitse sitouttaa loppuelämäksi, vaan siksi aikaa ja siinä määrin kuin itselle sopii, Puolakanaho summaa.  

– Kannustammekin seuroja tiivistämään myös keskinäistä yhteistyötään. Kaupungit voivat olla tässäkin apuna ja tarjota avuksi verkostojaan. 

Toimi näin, jos seuratoiminta kiinnostaa 

Mikäli uuden harrastuksen aloittaminen kiinnostaa tai haluat hakeutua mukaan pyörittämään seuratoimintaa, voit olla yhteydessä suoraan seuroihin.  

Naantalilla ja Raisiolla on lisäksi molemmilla käytössä harrastuspuhelin, johon voi olla yhteydessä harrastamiseen liittyen. Harrastuspuhelimen kautta saat tietoa eri vaihtoehdoista sekä miten edetä uuden harrastuksen aloittamisessa.  

Harrastuspuhelimet Raisiossa ja Naantalissa 

Naantalin harrastuspuhelimeen vastaa harrastusten koordinaattori Susanne Nummelin, p. 0407692830 arkipäivisin klo 9-15 tai liikunta@naantali.fi 

Raision harrastuspuhelin p. 044 797 2217, arkipäivisin ma–to klo 9–16, pe klo 9-15 tai liikuntapalvelut@raisio.fi 

Artikkeli on osa Naantalin ja Raision Yhteisen auringon alla urheillen -kampanjaa. Kampanjan avulla nostetaan harrastamisen hyötyjä, lajimahdollisuuksia ja seuratoimintaa Naantalin ja Raision alueella.

Liikkuva Naantali -logo

Seuraparlamentti

Seuraparlamentti on naantalilaisten seurojen ja kaupungin yhteistyötä. Päämääränämme on edistää kaupunkilaisten hyvinvointia – välineenä liikunta!

lateral-image-left
Päivitetty viimeksi
7.8.2025 13:00

Asiasanat

Kulttuuri ja vapaa-aika
Liikunta ja urheilu