Varsinais-Suomen maakuntaennuste 2023: Naantalissa paras yritysilmapiiri sekä kunnan ja yrittäjien yhteistyö

Uutiset
Varsinais-Suomen maakuntaennusteessa 2023 naantalilaiset yrittäjät arvioivat Naantalin kaupungin yrittäjyysilmapiirin sekä kunnan ja yrittäjien välisen yhteistyön maakunnan parhaaksi. Vertailussa oli mukana kymmenen kuntaa.
Talvella Naantalin keskustan uusia kerrostaloja kadun varrella, toisella puolella vanhaa rakennuskantaa.

Naantali saa kirkkaasti parhaimmat arviot yrittäjyysilmapiiristä. Jopa 92 % vastaajista arvioi Naantalin yritysilmapiirin erinomaiseksi tai hyväksi. Tuloksissa on kasvua viime vuoteen verrattuna: Yritysilmapiiriä mittaava saldoluku oli nyt 89, kun vuoden 2022 maakuntaennusteessa se oli 83.

Naantali sai parhaimman tuloksen myös yrittäjien arvioidessa kunnan ja yrittäjien välistä yhteistyötä. 89 % arvioi yhteistyön erinomaiseksi tai hyväksi. Saldoluku oli 86, joka kasvoi kuusi yksikköä viime vuodesta. Myös viime vuonna naantalilaiset vastaajat arvioivat kunnan ja yrittäjien välisen yhteistyön kaikista parhaimmaksi.

– Olemme erittäin iloisia tästä tuloksesta. Pyrimme jatkossakin palvelemaan yrityksiämme ja yrittäjiämme parhaalla mahdollisella tavalla. Avoin vuoropuhelu yrittäjäjärjestön kanssa auttaa meitä edelleen kehittämään toimintaamme, kommentoi kaupunginjohtaja Laura Leppänen.

Varsinais-Suomen Maakuntaennuste laadittiin tänä vuonna 30. kerran. Vuoden 2023 Maakuntaennusteen pohjana oleva kysely toteutettiin internet-kyselynä 15.–30.11.2022 Varsinais-Suomen Yrittäjien jäsenille. Kyselyyn vastasi 767 yrittäjää, joka on 11 prosenttia Varsinais-Suomen Yrittäjien jäsenistä.

Maakuntaennusteessa vertailtiin kymmentä eniten vastauksia kerännyttä kuntaa, jotka ovat Naantali, Turku, Salo, Loimaa, Lieto, Paimio, Kaarina, Parainen, Uusikaupunki ja Raisio.

Rinnakkain kaksi taulukkoa, joissa kunnat listattu paremmuusjärjestylseen. Ensimmäisessä yrittäjien arviot oman kunnan ja yritysten välisestä yhteistyöstä ja toisessa yrittäjien arvion oman kunnan yritysilmapiiristä. Naantali molemmissa 1. sijalla.
Taulukot: Varsinais-Suomen Maakuntaennuste 2023.

Yrittäjien kasvuodotukset ovat historiallisen heikot

Varsinais-Suomen Maakuntaennusteen tuloksissa käy ilmi, että epävarmuus heijastuu tänä vuonna voimakkaasti varsinaissuomalaisten yrittäjien kasvuodotuksissa. Maakuntaennusteen 30-vuotisen historian aikana talouden kasvuodotukset ovat tänä vuonna paikoitellen ennätysalhaalla.

Turun alueen kunnista varsin toiveikkaissa talousodotuksissa ovat naantalilaiset yrittäjät, vaikka kannattavuuden kasvuodotukset ovat negatiivisia myös Naantalissa.

Suurimmaksi yksittäiseksi huolenaiheeksi varsinaissuomalaiset yrittäjät nostivat Maakuntaennusteen kyselyssä yleisen hintatason nousun. Euroopan epävakaa turvallisuustilanne on lisännyt niin ikään yrittäjien epävarmuutta ja vähentänyt liiketoimintaa.

Vaikka yrittäjät ennakoivat taloutensa heikkenevän, se ei heijastu yhtä voimakkaasti henkilöstön määrän odotuksiin kuin muihin talousodotuksiin. Uusia työpaikkoja voidaankin tänä vuonna ennakoida syntyvän edelleen tuhansia Varsinais-Suomen Yrittäjien jäsenyrityksissä.

Lue lisää vuoden 2023 Varsinais-Suomen Maakuntaennusteesta.

Aurinkoa arkenakin! Naantalin kaupunki julkaisee viikoittain aurinkoisia uutisia, joiden tarkoituksena on tuoda esille kaupungin positiivisia tapahtumia. Aurinkoisen uutisen tunnistat kuvan Onnellinen aurinko -elementistä. Tunnisteella #viikonaurinkoinenuutinen voit seurata aihetta sosiaalisessa mediassa.

Päivitetty viimeksi
10.1.2023 14:50

Asiasanat

Yrittäjät
Työ ja yrittäminen
Elinkeinot