Yksinyrittäjille ja mikroyrityksille palvelusetelitukea yritystoiminnan kehittämiseen

Uutiset
Naantalin kaupunki myönsi tänäkin vuonna palveluseteleitä naantalilaisille yksinyrittäjille ja mikroyrityksille yritystoiminnan kehittämiseen.
Kaupungin keskustaa Tullikadulta kesällä.

Naantalin kaupunki tukee paikallisia yksinyrittäjiä ja mikroyrityksiä liiketoiminnan kehittämisessä tänäkin vuonna. 500 euron suuruinen mikroyrittäjien palvelusetelituki oli haettavissa 5.–25.5.2025, ja päätökset tuen saajista tehtiin hakemusten perusteella kesäkuussa. Hakemuksia tuli yhteensä 31 kpl, joista 25 täytti hakuehdot. 

Tuen avulla Naantalin kaupunki haluaa tukea paikallisten yritysten kehittymistä ja uudistumista. Käytännössä tuen voi käyttää erilaisten asiantuntijapalveluiden hankkimiseen. Palvelut voivat liittyä myyntiin ja markkinointiin, osaamisen ja johtamisen kehittämiseen, talousasioihin sekä omistajanvaihdokseen valmistautumiseen. 

–  On hienoa huomata, että naantalilaiset yrittäjät ovat innostuneita uudistumaan ja kehittämään omaa toimintaansa. Saimme tänäkin vuonna runsaasti hyviä hakemuksia, joissa oli kehittämispainotus vahvasti esillä. Mukana hakijoissa oli ilahduttavan paljon myös sellaisia yrityksiä, jotka hakivat palveluseteliä ensimmäistä kertaa, kertoo Naantalin kaupungin elinkeinopäällikkö Lassi Rosala

Kaupunki on varannut palveluseteleihin vuosittain 10 000 euron määrärahan. Mikroyrittäjien palveluseteli otettiin käyttöön vuonna 2021, ja seteleitä on myönnetty yrittäjille vuosittain. 

Yrittäjät voivat käyttää palvelusetelin 31.12.2025 mennessä. Palvelusetelin arvo on 500 euroa ja sen voi käyttää vähintään 600 euron asiantuntijapalveluiden hankintaan. Palvelusetelissä on 100 euron omavastuuosuus. 

Naantalin kaupunki tukee yritysten kehittymistä ja uudistumista myös mm. erilaisin koulutuksin. Tänä keväänä yrittäjille on järjestetty Kasvusprintti-valmennus, jossa kehitettiin yritysten kasvuvalmiuksia. Hyvän palautteen rohkaisemana kaupunki on päättänyt järjestää Kasvusprintti-valmennuksen myös ensi syksynä. Tavoitteena on käynnistää kuluvan vuoden aikana Naantalissa toimiville yrityksille kasvuyhteisö, johon kaikki kasvusta ja yritystoiminnan kehittämisestä innostuneet yrittäjät ja yritysten avainhenkilöt ovat tervetulleita mukaan. 

Lisätietoa syksyn valmennuksesta saat lähempänä yrittäjien uutiskirjeen ja muiden yrityspalveluiden viestintäkanavien kautta. Yrittäjien uutiskirjeen voit tilata osoitteessa uutiskirje.naantali.fi.

Päivitetty viimeksi
30.6.2025 9:00

Asiasanat

Työ ja yrittäminen
Liiketoiminnan kehittäminen