Toukokuun esine 2025

Naantalin museon toukokuun esine on vesikannu

Monenlaista puhtautta

Ihmisten käsitys puhtaudesta on vaihdellut aikojen saatossa. Peseytymistä on joskus pidetty turhamaisuutena, katseen pois kääntämisenä jumalasta. Toisaalta puhtauden on katsottu ilmentävän järkeä ja hyvyyttä. Usein ihmiset pesivät 1500–1700-luvuilla vain kasvot, kädet ja jalat. Vettä pidettiin tautien aiheuttajana. Usein se oli myös totta, likainen vesi levitti sairauksia. Vartalot pyyhittiin liinalla ja kainalot hajustetuilla pyyhkeillä. Ajan puhtauskäsitys poikkesi nykyisestä.

Kylpylät nousivat kukoistukseen 1700-luvun varakkaan väestön parissa. Niiden lähtökohta oli terveydessä. Ylemmät säädyt ryhtyivät enenevästi puhdistautumaan 1700-luvulla, mutta pysyvä muutos saatiin vasta vesiverkoston myötä. Maaseuduilla oli vuosisatoja peseydytty saunoissa, mutta kaupunkien köyhemmälle väelle puhtaus oli haaste. Vielä ennen ensimmäistä maailmansotaa pienipalkkaisen väestön oli vaikea noudattaa neuvoja hygieniasta ja puhtaudesta kodeissaan.

Ennen ammeita ja suihkuja

Pesukomuutit ja pesujalustat yleistyivät 1800-luvun alkupuolella ylempien luokkien keskuudessa, työväen parissa 1800-luvun jälkipuoliskolla. Ne sijoitettiin yleensä makuuhuoneeseen, jos sellainen oli. Pesukaapin kannen alla säilytettiin pesuvatia ja alaosassa likasankoa sekä mahdollisesti yöastiaa. Vaatimattomimmissa asunnoissa komuutti säilyi yleisenä toiseen maailmansotaan asti.

Pesuvati ja vesikannu

Varakkaat hankkivat 1700-luvun lopussa tinasta valmistettuja vateja ja vesikannuja, seuraavalla vuosisadalla myös kuparikannuja ja posliinikalustoja. Samalla niitä tuli porvariskoteihin. Käsityöläiskodeissa puuastiat vaihtuivat posliinisiin 1800-luvun lopussa. Yleisimpiä olivat koristelemattomat valkoiset kannut ja vadit. Aika ajoi pesukalustojen ohi toisen maailmansodan jälkeen.

Kylpyhuone

Ennen kiinteää kylpyammetta kylvettiin erilaisissa puusaaveissa sekä kuparisissa ja sinkkipeltisissä vannoissa. Peseytymisastia kannettiin sinne, missä sitä käytettiin.

Erillisiä kylpyhuoneita tuli kaupunkiasuntoihin 1800-luvun lopulta lähtien vesijohtojen yleistymisen myötä. Tällöinkin vain varakkaihin koteihin ja suurempiin asuntoihin. Ammeen vesi lämmitettiin kamiinalla. Vasta keskuslämmityksen myötä voitiin luopua asuntokohtaisista vedenlämmityslaitteista.

1930-luvulta alkaen kylpyhuoneita tehtiin yleisesti myös pienasuntoihin. Samoihin aikoihin wc alettiin sijoittaa kylpyhuoneen yhteyteen. Silti vuonna 1950 oli vasta 40 prosentissa helsinkiläiskodeista kylpyhuone ja lämmin vesi. Koko maan prosenttiluku oli 7.

Museon kannu

Jugendtyyliä edustava vesikannu on 1800–1900-luvun taitteesta. Suomessa tyyli liittyi vahvasti kansallisromantiikkaan, jonka lähtökohtana kaikkialla Euroopassa oli kiinnostus omaan menneisyyteen. Meillä aiheet liittyivät usein vahvasti luontoon. Jugendtyyli yhdistyi myös lähes kaikkeen arkiseen käyttötavaraan. Vesikannut olivat juuri sitä, arkeen vahvasti liittyviä jokapäiväisiä tarve-esineitä. Kyseinen kannu on ollut käytössä naantalilaisessa kodissa.