Maaliskuun esine 2023

Maaliskuun esine on kuparista valmistettu palokäsiruisku eli pruutta. Sen kylkeen on maalattu numero 131, joka kertoo esineen kuuluneen aikoinaan Pehtorin talon sammutuskalustoon. Vuoden 1825 J. J. Peteschen asemakartassa nimi oli kirjoitusasussa Spector.

Talojen palokalustosta

Viranomaiset holhosivat, antoivat käskyjä, määräyksiä ja uhkasakkoja tulipalojen välttämiseksi. Ensimmäiset paloturvallisuutta koskevat määräykset jaettiin Naantalissa 1600-luvun puolivälissä. Vuonna 1828 annettiin kaupunkilaisille käsky, että kaikkien talonomistajien oli hankittava käsiruisku. Jo tätä ennen jokaiseen taloon tuli pakollisiksi varusteiksi vesisanko, kirves ja tikkaat, jotka tuli ottaa mukaan palopaikalle riennettäessä. Porvaristaloissa piti olla kaksi vesisaavia, toinen katolla ja toinen maassa. Palokalustojen kuntoa valvottiin vuosittain palotarkastuksissa.

Pruutan piti löytyä jokaisen talon porstuasta ”killumasta”. Käsiruiskut valmistettiin yleensä kuparista tai pellistä. Ne olivat putken mallisia ruiskuja, joihin vesi imettiin sisään puisen männän avulla.  Niihin oli tapana maalata talon, joskus myös korttelin numero. Naantali oli jaettu 1800-luvun alkuun saakka viiteen, tämän jälkeen neljään kortteliin.

Paloa sammuttamaan

Tulipalon syttyessä talonväen oli huudettava kovaa, jonka jälkeen rumpali alkoi hälyttää kaupunkilaisia. Sammutusväki oli saatava nopeasti kokoon. Palopaikalle riennettiin sanko, kirves ja tikkaat mukana. Palohaka oli pitkään yksi tärkeimmistä apuvälineistä. Koukkupäällä revittiin palavia kattolautoja ja hirsiä irti. Talojen sammutuskalustossa oli myös sankoruiskuja, joissa vesi riitti hieman pidempään kuin pruutissa. Kasteltu hosa eli naruluuta oli käyttökelpoinen matalalla riehuvan tulen tukahduttamisessa, samoin maastopaloissa ja palopurjeen kastelussa.

Kaupungin kalusto

Kaupungin omistama sammutusvälineistö oli 1700-luvulla ja 1800-luvun alkupuolella vaatimaton. Aluksi käytössä oli palohakoja ja kaksi palopurjetta. Vuonna 1831 kaupunkilaisten lahjoitusvaroilla ostettiin uusi ruisku. Siinä ei ollut imua, joten tarvittava vesi kaadettiin säiliöön. Ruiskutustehokaan ei ollut järin suuri. 1880-luvulla kaupungilla oli pienten ruiskujen rinnalla ns. iso ruisku, jonka käyttöön oli määrätty 22 miestä. Kauppiaat antoivat hevoset, joilla vesitiinut ja ruiskut kuljetettiin palopaikalle. Sammutuskaluston hankinta tehostui vasta vapaaehtoisen palokunta-aatteen herättyä 1880-luvulla. Kalustona vapaapalokunnalla oli toimintansa alussa kaksi käsivoimaruiskua, joista toinen oli 6–8 miehen ja toinen 4 miehen ruisku. Moottorikauteen palotoimessa päästiin 1920–30-luvun taitteessa.